 |
 |
|
1 Lähtökohtia Tiivistelmä
Suomen kielen sana "viestintä" juontuu venäjän kielen sanasta "vest" (sanoma, viesti). Nykysuomen Sanakirjan mukaan viesti on "muulla tavoin kuin välittömästi, henkilökohtaisesti perille toimitettava tai leviävä sanoma, sana, tiedotus, ilmoitus, uutinen tms." Vanhastaan viestin toi matkojen takaa mukanaan joku viestintuoja. Viestiä kuljettivat ratsumiehet, jotka saivat määrävälein alleen levänneen ratsun. Vielä tänäänkin puhutaan esim. viestijuoksusta, jossa viestikapula siirtyy määrävälin jälkeen uuden juoksijan vietäväksi. Yleensä viestintä ymmärretään kaksisuuntaiseksi toiminnaksi, vuoropuheluksi, jossa toisen puhuessa toinen kuuntelee ja päinvastoin. Viestintää lähellä on sana "tiedotus", joka esiintyy myös sanassa tiedotusoppi. Tiedottaminen merkitsee tiedolla varustamista, tiedon jakelua, tiedoksi antamista. Lähtökohtana ovat siis sanat tieto ja tietäminen, joista jälkimmäinen on alun alkaen merkinnyt "tien tuntemista". Alkuperäisessä mielessä tiedottaminen olisi siis käytännöllistä opastamista siitä kuinka löytää perille tai päästä tavoitteeseen. Sanalla "tiedotus" on myös virallisen tiedoksiannon sivumerkitys: esimerkiksi tiedotus merenkulkijoille. Näin ollen sana ilmaisee ehkä paremmin yksisuuntaista viranomaisilta kansalaisille suuntautuvaa tiedonjakelua. "Tiedottaja" on oikeastaan yrityksen tai julkisen sektorin toimihenkilö, joka lähettää tiedotusvälineille (sanomalehdet, radio, tv jne.) tiedotteita tai pitää tiedotustilaisuuksia, jossa asia julkistetaan. Joukkotiedotus on sitä, että tieto jaetaan suurelle joukolle, "massalle" (vrt. mass communication). Entäpä sitten englannin kielen "communication" -sanan merkitys? Sanan pohjana on latinan teonsana communicare (tehdä yhteiseksi monille, jakaa, osallistua). Kommunikaatiolla on kaksoismerkitys. Yhtäältä se on merkinnyt "kommuuniota" (communion) eli yhteisyyttä, yhteyttä, jakamista, yhteistä tekemistä, kanssakäymistä, uskonveljeyttä, ehtoollisella käymistä. Toisaalta se on merkinnyt siirtämistä, välittämistä, yhteydessä olemista ja yhteyteen asettumista. Nämä merkitykset oikeastaan yhdistyvät sanonnassa "pitää yhteyttä" (oletko pitänyt yhteyttä vanhempiisi?). Viestinnän määritelmiä Seuraavassa muutamia alustavia määritelmiä viestinnälle tai kommunikaatiolle: Viestintä on sanomien siirtämistä
A:sta B:hen. (John Fiske: Merkkien kieli 1992; 'prosessikoulukunta')
Edellä esitettyjen viestinnän määritelmien taustalla voidaan nähdä kolme erilaista viestinnän mallia: 1) viestintä informaation
siirtona Näitä malleja on saatettu pitää toisilleen vastakkaisina, mutta yhtä hyvin ne voidaan käsittää toisiaan täydentäviksi. Voidaan ajatella että kukin malli kuvaa viestintäilmiössä eri tasoja, jolloin ne eivät ole toisiaan poissulkevia (ks. Ridell 1993). Vertaaminen jäävuoreen havainnollistaa näitä viestintäilmiön tasoja. Jäävuoresta vain huippu on vedenpinnan yläpuolella nähtävissä ja suurin osa vuoresta on pinnan alla. Aivan pohjimmaisena on sosiaalisen yhteisyyden taso (esim. yhteinen kulttuuri, kieli, koodit). Tämän varaan rakentuu merkitysten tuottamisen taso (yhteisesti jaetulla suomen kielellä voidaan antaa vaikkapa valoisa tai synkkä kuva tilanteesta). Jäävuoren huippuna viestinnän ilmeisimpänä ja näkyvimpänä osana on sitten viestintä informaation siirtona. Esimerkiksi toisille puhuttaessa merkitystä siirtyy ääniaaltojen kantamana toisten korviin ja tietoisuuteen. Vaikka siirtotapahtuma on helpoiten havaittava puoli viestinnästä, ei silti pidä unohtaa että "pinnan alla" täytyy olla olemassa viestinnän edellytyksiä, jotka eivät useinkaan ole helposti tiedostettavissa.
Viestintä informaation siirtona Tavanomaisinta on käsittää viestintä siirtomallin eli lineaarisen mallin mukaisesti. Siinä ajatellaan viestin siirtyvän lähettäjältä kanavaa pitkin vastaanottajalle. Mallin kehittäjät Claude Shannon ja Warren Weaver esittävät sen seuraavasti:
Shannon ja Weaver erottavat viestinnän tutkimuksessa kolme ongelmatasoa:
"Viestinnän perustava ongelma on, kuinka tuottaa yhdessä pisteessä uudestaan mahdollisimman tarkasti se mitä on valittu jossakin toisessa pisteessä lähetettäväksi. Usein viesteillä on merkitys, ts. ne viittaavat tai ovat vastaavuussuhteessa järjestelmällisellä tavalla tiettyihin fyysisiin tai käsitteellisiin seikkoihin. Nämä viestinnän semanttiset puolet ovat kuitenkin epäolennaisia insinööriongelman kannalta." (Shannon ja Weaver: The Mathematical Theory of Communication. Urbana: The University of Illinois Press. 1963, 3; alkuperäinen julkaisu v. 1948). Shannonin ja Weaverin sulkeistamat merkityksen ongelmat otetaan lähtökohdaksi alempana esiteltävässä "viestintä merkitysten tuottamisena" -kohdassa. Niin ikään Shannonin ja Weaverin sulkeistama vaikutuksen problematiikka on kuitenkin ollut hyvin vahvasti edustettuna siirtomalliin nojautuvassa viestinnän tutkimuksen valtavirrassa, ns. mass communication research -perinteessä (ks. tästä lähemmin luku 8). Tähän perinteeseen lukeutuvan amerikkalaisen viestintätutkija Harold Laswellin (1948 ) klassinen kaava kiteyttää siirtomallin seuraavasti:
Viestinnän tutkimus on kohdistunut kaikkiin näihin viestintäprosessin osatekijöihin. Niinpä esimerkiksi kaavan "mitä" -kohta on toteutunut tutkimuksessa vaikkapa sanomien sisällön erittelynä. Kaavan kohta "millä vaikutuksella" puolestaan on ollut keskeinen kiinnostuksen kohde perinteisessä viestinnän tutkimuksessa.
Siirtomallia on myös kehitetty eteenpäin.Tunnettu amerikkalainen viestinnän tutkija Wilbur Schramm otti lähtökohdakseen Shannonin ja Weaverin yksisuuntaisen viestintämallin ja muokkasi sen kaksisuuntaiseksi:
Tämän kuvion lukeminen voidaan aloittaa vaikkapa vasemmalta lähettäjästä, joka tulkitsee ja ymmärtää asian jollakin tapaa ja lähettää siitä sanoman oikeanpuoleiselle vastaanottajalle. Tämä tulkitsee/ ymmärtää viestin ja muotoilee sitten lähettäjän roolissa sanoman, jonka lähettää vastauksena takaisin ensimmäiselle viestijälle. Tämä vastaanottaa viestin ja tulkitsee sen muodostaen tietynlaisen ymmärryksen. Tämä malli on siis olennaisesti vuorovaikutteinen. Viestijä, esimerkiksi puhuja, saa yleensä aina jonkinlaista palautetta viestintäänsä; jos ei muuta niin nyökkäyksiä ja muuta ei-kielellistä viestintää, joka kertoo kuulijan ymmärtävän mistä puhutaan. Viestintä merkitysten tuottamisena Tässä mallissa painopiste ei ole sanomien siirrossa, vaan siinä kuinka merkityksiä tuotetaan merkkejä esitykseen valitsemalla ja kuinka näitä merkkikoosteita tulkitaan. Oikeastaan esimerkiksi kirjoittaja ja kirjoituksen lukija ovat molemmat tuottajia: kirjoittaja kokoaa joukon sanoja lauseiksi ja virkkeiksi, joista lukija tuottaa itselleen ymmärryksen, mikä ei välttämättä ole sama kuin kirjoittajan tarkoittama. Tällaista lukijoiden tuottamaa ymmärrystä tai luentaa sanotaan reseptioksi. Voi olla että lukijalle sanat merkitsevät hieman eri asioita kuin kirjoittajalle, niillä on erilaisia konnotaatioita eli sivumerkityksiä. Saattaa myös olla, että lukija kohtaa tekstin aivan erilaisessa tilanteessa tai asiayhteydessä (kontekstissa), mikä saa aikaan erilaisia tulkintoja. Jossakin yhteydessä nuoren naisen nimittäminen "tytöksi" voi tuntua vähättelevältä, mutta toisessa yhteydessä "tyttö" ei sitä ole ("Sitten me tytöt lähdettiin baariin!"). Lukijan tulkintaan vaikuttaa myös se, missä tarkoituksessa ja mitä päämäärää tavoitellen hän lukee tekstiä. Myös lukijan mielentilat ohjaavat tulkintaa tiettyyn suuntaan. Merkitysten tuottamisessa keskeinen käsite on merkki. Merkkeinä voi käyttää käytännössä mikä tahansa, kuten luennon alun tukkiesimerkki osoitti. Voidaan erottaa kielellisiä eli verbaalisia merkkejä, sanattomia (non-verbaalisia) eleitä ja ilmeitä, kuvallisia merkkejä jne. Merkeistä ja merkityksistä lähemmin luennossa 3. Viestintä yhteisyyden tuottamisena Edellä jo todettiin, että viestintä on paitsi siirtoa myös yhteisyyttä. Yhdysvaltalainen viestinnän tutkija James Carey ehdottaa siirtomallin rinnalle yhteisyyttä korostavaa rituaalista näkökulmaa viestintään, josta hän lausuu näin: "Rituaaliseksi määriteltynä viestintä tai kommunikaatio kytkeytyy sellaisiin termeihin kuten yhdessä jakaminen, osallistuminen, yhteenliittyminen, kumppanuus ja yhteisen uskon omistaminen. Kun viestintä ymmärretään rituaaliseksi, keskeistä ei ole sanomien levittäminen tilassa vaan yhteiskunnan ylläpito ajassa, ei informaation siirtotoimi vaan yhteisten uskomusten esittäminen." (Tiedotustutkimus 2/1994) Carey ei kiellä viestintää siirtoprosessina, mutta hän tahtoo kiinnittää huomion viestinnän toiseen puoleen, jota ei tavallisesti huomata. Kun sanomme "päivää" tuttavalle, niin tietysti jotakin siirtyy ääniaaltojen välittämänä meiltä hänelle. Mutta samalla tulee uusinnetuksi sosiaalista yhteisyyttä, tuttavuussuhteemme. Myös suomen kieli tulee kaikessa käytössään ja siis myös tässä puheaktissa uusinnetuksi, niin että se säilyy elävänä kielenä maailmassa. Jos esimerkiksi uutisia tarkastellaan rituaalisen näkökulman pohjalta, niin huomataan, ettei niissäkään kaikki ole uutta ja ennen tuntematonta. Pikemminkin uutisjuttu on ikään kuin vanha, jo tuntemamme kaava johon on sijoitettu jälleen kerran uusia sisältöjä. Jokainen uutinen vahvistaa ja uusintaa tiettyä vakiintunutta uutismuotoa, samalla kun myös uutta informaatiota tulee välitetyksi. Uuden informaation osuus on ehkä vain jäävuoren huippu ja suurin osa on "pinnan alle jäävää", vanhastaan tuttua, jälleen kerran rituaalisesti toistuvaa kulttuurista rakennetta. |
||||||||||||||
