 |
 |
|
1 Lähtökohtia Tiivistelmä
George Lakoffin ja Mark Johnsonin mukaan: Olennaista metaforassa on se, että siinä
yksi seikka tulee ymmärretyksi ja koetuksi toisen seikan käsittein
ja kautta. Metafora eli vertauskuva kehottaa vertaamaan yhtä seikkaa toiseen ja näkemään näissä kahdessa seikassa samanlaisuutta. Metafora voidaan käsittää merkityksen siirroksi lähtöalueelta kohdealueelle, jolloin kehotetaan ymmärtämään kohdealue lähtöalueen tarjoaman mallin mukaisesti. Yleensä metaforilla pyritään tekemään jotakin outoa ja vaikeasti käsitettävää ymmärrettäväksi tutulla ja konkreettisella asialla. Kun sanotaan "hän on leijona", halutaan ihmisen (kohdealue) tulevan käsitetyksi "leijonamaisuuden" (lähtöalue) kautta; ihmisen tulevan rinnastetuksi leijonaan. Ihmisessä halutaan korostaa leijonamaisia (rohkeus, uljaus, voima) piirteitä ja unohtaa muut puolet. Jos sanottaisiin "hän on hyeena" haluttaisiin kiinnittää huomio henkilössä aivan eri piirteisiin (raadonsyöjä, pelkuri). Jokainen metafora korostaa joitakin puolia ja häivyttää toisia puolia (engl. "highlighting and hiding") kuvattavassa kohteessa. Metaforat ovat osittaisia, rajallisia ja yksipuolisiakin. Metaforisessa kuvaamisessa kohdealueesta nostetaan esiin asioita lähtöalueen määräämällä tavalla. Valitsemalla sopivia metaforia voidaan kohteesta nostaa esiin tietyt, halutut puolet, samalla kun joitakin puolia jää pimentoon. Metaforia voidaan käyttää tietoisesti valikoiden, niin että kohde saadaan esitetyksi halutussa valossa. Olennaisempaa on kuitenkin se, että ajattelemme jatkuvasti metaforilla ilman, että tiedostaisimme ne. Olemme oppineet jo lapsena kuhunkin asiaam kuuluvat metaforat ja ne vaikuttavat meissä itsestäänselvyyksinä. Olemme esimerkiksi tottuneet ajattelemaan ja puhumaan "korkeasta sosiaalisesta asemasta". Tämä metafora istuu niin lujassa, että sosiaalista statusta on vaikea ilmaista muulla tavoin kuin tilaan sijoittuvalla korkea vs. matala vertauskuvalla. Tieteellisen tekstin tuottaminen voidaan ymmärtää ainakin kahden erilaisen metaforan kautta. Ensinnäkin se voitaisiin käsittää rakentamiseksi, mikä korostaisi pitävien perustusten merkitystä, vahvan tukirakenteen tekemistä, alhaalta ylös nousemista. Jos teoria on huteralla pohjalla, se sortuu helposti. Mutta tieteellisen tekstin tekeminen voitaisiin käsittää myös tanssimiseksi. Tällöin korostuisi keveys, eleganttius, sulava liike jne. Viestinnän metaforia Viestintää tutkivat lähestymistavatkin voidaan käsittää metaforiksi. Teorialla on jokin juurimetafora, perustava oletus kohteen luonteesta. Kun tämä metafora sitten asetetaan kuvaamaan viestintäilmiöitä, niistä nousee esiin metaforan edellyttämiä puolia, mutta toiset puolet jäävät tulematta esiin. Kun tiedetään, että jokainen metafora on rajallinen, niin silloin viestintääkin on hyvä lähestyä monien erilaisten metaforien kautta. Itsestään selviksi muuttuneet metaforat on syytä tunnistaa, jotta ne eivät sanelisi yksipuolisesti ymmärrystämme viestinnästä. Eräs keskeisin viestinnän ymmärtämisen metaforista on edellä jo esillä ollut siirtäminen. Viestintä on tämän mukaan ikään kuin fyysistä tavaran siirtämistä paikasta A paikkaan B jotakin väylää pitkin. Kielen sanat ovat kuin laatikoita tai säiliöitä, joihin ajatukset pakataan kuljetuksen ajaksi lähettäjän puoleisessa päässä. Sitten nuo paketit kulkevat välimatkan yli vastaanottajalle, joka avaa paketit ja ottaa esiin ajatukset. Siirtoajatukseen liittyy niin tutkimuksen piirissä kuin arkiajattelussakin usein oletus viestinnän vaikutuksesta kohteisiin. Epäilemättä viestintä vaikuttaa jotenkin, mutta onko kyse samanlaisesta kausaalisesta vaikutuksesta kuin biljardipallon osuessa toiseen ja sysätessä sen liikkeelle? Tällaisen kausaalinen, yksinkertaisen syy-seuraus -ketjun olettava metafora ei kuitenkaan sovi selittämään ihmisen käyttäytymistä. Ihminen on niin monimutkainen ja kehittynyt olento, ettei mekanistinen malli tee hänelle oikeutta. Vaikutuksesta puhuttaessa lähtökohtana on viestin lähettäjä ja se, saako hän viestin avulla ihmiset käyttäytymään haluamallaan tavalla. Varovatko he kaatuvaa puuta? Lopettavatko he tupakan polton? Ostavatko he tietynmerkkistä virvoitusjuomaa? Liittyvätkö he armeijaan taistelemaan pahaa vihollista vastaan? Mutta tämän vaikutusajattelunkin voi kääntää myös toisinpäin ja lähteä liikkeelle ihmisten ("vastaanottajien") tarpeista, haluista, intresseistä, päämääristä. Tällaisen kuluttaja-ajattelun ideana ei olekaan kysyä mitä viestintä tekee ihmisille, vaan mitä ihmiset tekevät viestinnällä. Tästä voitaisiin tulla tavarantuotannon ja kaupankäynnin metaforiin: mediatuote on suunniteltu tyydyttämään ostokykyisten asiakkaiden tarpeita. Hieman yleisemmällä tasolla toimii vaihdon metafora. Viestintä on kuin vaihtokauppaa, jossa annetaan vuorotellen toiselle jotakin ja tämä antaa vastineeksi jotakin. Yleisiä ovat ikkunan tai peilin optiset metaforat. Erityisesti televisio on helppo ajatella ikkunaksi, jonka kautta pääsemme itse omin silmin näkemään mitä maailmassa tapahtuu. Televisio- ja elokuvatutkimukset ovat kritisoineet ikkunametaforaa: tosiasiassa televisiokuva on tuottajien lukemattomin valinnoin konstruoitu tietynlaiseksi, joten on vaarallista tuudittautua pitämään tv-kuvaa ikkunana maailmaan. Peilimetafora on usein pohjimmiltaan toimittajien raportointia ohjaamassa. Toimittaja ja media on kuin peili joka heijastaa maailmaa yleisölle sellaisena kuin se on. Tämä metafora antaa ymmärtää, että media on vain passiivinen, neutraali pinta, joka heijastelee muiden aktiivista toimintaa yhteiskunnassa. Kuitenkin media on aktiivinen uutisten hankkija, jolla on omat intressinsä nostaa esiin joitakin asioita ja jättää toisia huomiotta. Mediaväki korostaa ja häivyttää, katsoo asioita tietystä näkökulmasta eikä toisesta. Media tulkitsee tapahtumia usein liiaksi yksinkertaistaen ja esitystavassaan media usein dramatisoi ja mustavalkoistaa asioita. Media on myös ymmärretty portinvartijaksi (gatekeeper) tai suodattimeksi. Portinvartija voi määrätä, mitkä asiat pääsevät julkisuuteen ja mitkä taas eivät. Suodattimena toimittaja siivilöi informaation virrasta omasta mielestään merkittävät ja uutisarvoiset asiat, loput joutuvat roskapönttöön. Mediaa on myös pidetty vallan vahtikoirana tai neljäntenä valtiomahtina (fourth estate), jonka tehtävänä on riippumattoman oikeuslaitoksen tavoin pitää silmällä vallan käyttöä yhteiskunnassa ja nostaa tarvittaessa väärinkäytöksistä meteli. On nostettu esiin kysymys: kuka sitten vahtii mediaa, jos se vahtikoirana käy liian verenhimoiseksi tai terrorisoi kulmakuntaa jatkuvalla räksytyksellään? On vielä muitakin metaforia. Siirtomalliin nähden melkoisen erilainen näkemys on edellä esitelty viestinnän rituaali- tai yhteisyysmalli, jossa korostuu se, että viestintä ei olekaan välttämättä uuden informaation levittämistä tilassa, vaan paremminkin jo olemassa olevan kertomuksen kertomista jälleen uudestaan. Näin viestintä olisikin kulttuurin ja yhteiskunnan perustavien merkitysrakenteiden ylläpitämistä ajassa; viestintä olisikin enimmäkseen kulttuurin ja yhteisöllisyyden rituaalista uusintamista. Erityisesti viihde muistuttaa heimon leirinuotiolla ilta toisensa jälkeen kerrottuja peruskertomuksia meistä ja maailmasta. Rituaalimalli ja siirtomalli voidaan käsittää metaforiksi jotka nostavat esiin aivan eri puolet viestinnästä. Jakaminen (share) on eräs viestintään liitetty metafora. Kommunikaatiossa ihmiset jakavat keskenään yhteisen kielen ja merkitykset. Viestintä voi olla myös neuvottelua (negotiation), jossa merkitykset eivät ole lukkoonlyötyjä, vaan kulloisetkin merkitykset ja toisen tarkoitukset selviävät vasta keskustelussa. Kun puhutaan julkisuudesta tai mediajulkisuudesta on perustavana metaforana usein tori tai foorumi, avoin yleinen tila, jossa kukin voi tuoda vapaasti esiin näkemyksiään yhteisten asioiden hoitamisesta. Historiallisena esimerkkinä on antiikin Ateenan tori, agora, jossa vapaat kansalaiset kokoontuivat päättämään kansanvaltaisesti (demokraattisesti) asioistaan. Kaupallisempi versio tori -metaforasta on markkinapaikka. John Miltonista (1600-luku) lähtien on julkisuus nähty aatteiden vapaana markkinatorina (marketplace of ideas), jossa itse kukin kauppias tarjoaa ajatuksiaan ja ne "menevät kaupaksi" jos niille sattuu olemaan kysyntää yhteiskunnassa (ns. sosiaalista tilausta). |
|||||||||||||
