 |
 |
|
3 Merkitykset ja kulttuuri Tiivistelmä -------------------------------------------------------------------------------- Tiivistelmä Tässä osiossa perehdytään merkkeihin, merkitykseen ja merkkejä tutkivaan tieteeseen eli semiotiikkaan. Jo ensimmäisessä luennossa tuli esiin, että merkit ovat viestinnän keskeinen asia. Melkein mikä tahansa voi toimia merkkinä. Kohdassa Maailma käsitteiden läpi esitetään kuinka ymmärrämme maailmaa käsitteellisten, kulttuuristen rakenteiden läpi. Maailman ja tietoisuuden välissä on kolmas tekijä, käsitteet. Ihmiset pystyvät tarkastelemaan samaakin kohdetta monenlaisten eri käsitteiden kautta, niin että kohteesta nousee esiin eri puolia ja kohde näyttäytyy erilaisena. Maailman esittäminen kielen avulla tietystä perspektiivistä on vallankäyttöä ja aika ajoin näistä esittämisen tavoista myös kamppaillaan. Osiossa Semiotiikka ja merkit esitellään semiotiikan perusasiat. Semiotiikan perustajina pidetyt Charles Peirce ja Ferdinand de Saussure edustavat erilaisia näkemyksiä merkeistä. Peircen semiotiikka tutkii päättelyprosesseja, joissa havaituista vihjeistä jalostuu ehkä hyvinkin laaja-alaisia päätelmiä. Saussuren semiotiikka taas tutkii merkkien kulttuurisia järjestelmiä ja rakenteita. Saussuren semiotiikassa merkki muodostuu merkitsijän ja merkityn liitosta. Merkin identiteetti perustuu siihen miten se eroaa muista merkeistä. Sekä Peircen että Saussuren semiotiikkaa on tässä tulkittu myös kognitiivisen tutkimuksen lähtökohdista. Lopussa kerrotaan kuinka kaikki esitykset ja merkitykset tuotetaan lukuisia valintoja tekemällä. Jokaisen yksityiskohdan kohdalla voidaan kysyä: Miksi on valittu tämä eikä jotain muuta? Mitä tarkoitusta valittu osatekijä palvelee? Mitä sillä on haluttu sanoa? Diskurssianalyysin lähtökohtia -osiossa luodaan katsaus suosittuun diskurssin käsitteeseen. Esitellään kuinka diskurssin käsite jatkaa saussurelaisen semiotiikan perinnettä ja kuinka se eroaa tästä perinteestä. Diskurssi on kielellinen käytäntö, institutionalisoitunut puhumisen ja ajattelemisen järjestelmä. Diskurssia voidaan verrata kielipelin käsitteeseen: kun pelaat peliä, se vie sinut mukanaan ja pelaat pelin ehdoilla. Tämän osuuden lopussa puhutaan hieman dekonstruktiosta ja sen tärkeydestä. Erottelujen järjestelmillä on taipumus luonnollistua niin, että niiden luullaan olevan ainoita mahdollisia tapoja ajatella asiaa. Siksi luutuneita järjestelmiä pitää tarvittaessa purkaa ja hajottaa. Retorinen näkökulma viestintään tuodaan esiin siten, että jo antiikin aikoina pohdittiin kuinka kielellä voidaan vaikuttaa ihmisiin, suostutella heitä johonkin, vakuuttaa heidät jostakin. Retoriikka on taitoa vedota viestinnällä yleisöön sopivasti, kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Retoriikalla ihmiset voidaan aktivoida näkemään asia tietyssä suhteessa, tietystä näkökulmasta. Markkinoijan tulee tietää kuinka vedota kuluttajiin, kuluttajien puolestaan tulee osata tunnistaa ne keinot, joilla heihin pyritään vaikuttamaan. Retoriikkaa esitellään laajemmin Viestinnän tutkimuksen oppihistoriaa -osiossa. Sivulla käyntejä 1.9.2005 lähtien: |
|||||||||||||
