 |
 |
|
3 Merkitykset ja kulttuuri Tiivistelmä -------------------------------------------------------------------------------- Retorinen näkökulma viestintään Edellisessä luvussa mainittujen merkkien käyttöä tutkivien suuntausten lisäksi on syytä tuoda alustavasti esiin myös retoriikan tutkimus jota harrastettiin jo antiikin Kreikassa (retoriikasta laajemmin luennossa 6). Viime vuosina retoriikan tutkimus on tullut suosituksi ns. uuden retoriikan muodossa. Retoriikka ei ole pelkkää "sanahelinää" tai kaunopuheisuutta. Se on tehokkaan viestinnän, esittämisen taitoa. Se on pyrkimystä antaa haluttu kuva yleisölle asioista, pyrkimystä saada ihmiset näkemään asiat halutussa valossa ja pyrkimystä saada ihmiset tekemään haluttuja asioita. Retoriikka on vakuuttamisen, suostuttelemisen tai vetoamisen taitoa, mutta se voidaan käsittää myös argumentaation tai perustelemisen taidoksi. Tietyssä mielessä retoriikka on pyrkimystä sosiaalisen todellisuuden tuottamiseksi: jos ihmiset saadaan ajattelemaan ja toimimaan halutulla tavalla, on retoriikka muuttunut todellisuudeksi. Retoriikassa on kyse tavoitteellisesta viestinnällisestä toiminnasta erotuksena instrumentaalisesta toiminnasta. Jos kivi sulkee tieni minun täytyy ryhtyä fyysisiin ponnistuksiin (instrumentaalinen toiminta) poistaakseni tukkeen. Ei auta vaikka puhuisin mitä, kivi ei siitä liikahda. Mutta jos ihminen sulkee tien, niin silloin pystyn kenties puhumalla vakuuttamaan tai suostuttelemaan (viestinnällinen toiminta) hänet päästämään minut ohitseen. Retoriikka vakuuttamisen taitona Retoriikka voidaan nähdä monella tapaa. Klassinen näkemys retoriikasta on Aristoteleen näkemys retoriikasta yleisön vakuuttamisena jostakin tai suostuttelemisena uskomaan jotakin. Tässä on lähtökohtana se, että viestijä joutuu sovittautumaan yleisön vallitseviin näkemyksiin ja uskomuksiin, ja rakentamaan perustelunsa näistä käsin. Jos yleisö jo valmiiksi uskoo sen mitä reettorilla (viestijällä) on esitettävänä, niin viestijän tarvitsee vain vedota olemassaoleviin uskomuksiin. Mutta jos yleisö ei usko viestijän esitystä, silloin tämän ryhdyttävä perustelemaan väitteitään eli esittämään argumentteja sen puolesta. ”Mitä argumentaatiolla tarkoitetaan? Lyhyesti sanottuna argumentti antaa perusteluja uskoa jokin väite tai luopua uskomasta johonkin väitteeseen. Se, mitä perustellaan, on johtopäätös tai teesi, ja se, minkä avulla perustellaan, on argumentti, peruste tai perustelu. Perustelujen on tietysti ensi alkuun oltava uskottavampia kuin itse perusteltava väite, muutenhan niillä ei olisi voimaa nostaa johtopäätöksen uskottavuutta.” (Kakkuri-Knuuttila 1991, 15). Käytännössä tapahtuu usein niin, että asia johdetaan yleisön jo uskomista ja kannattamista "hyvistä" asioista. Vakuuttamisessa ei lähtökohtana ole se, mitä viestijä uskoo ja mitkä hänen premissinsä ovat, vaan se mitä yleisö uskoo ja mitkä sen premissit ovat. Viestijän on saatava viestinsä sopimaan vastaanottajan premisseihin, uskomuksiin, arvomaailmaan, mikäli hän aikoo saada sen hyväksytyksi. Retoriikka yleisön tuottamisena Retoriikka voidaan nähdä myös yleisön tietynlaiseksi tuottamisena. Tämä mahdollisuus perustuu siihen, että ihmiset ovat todellistuneet maailmaan hyvin monissa suhteissa. Reettorilla on näin ollen valinnanvaraa sen suhteen mihin ihmisten puoleen hän vetoaa tai missä suhteessa hän heihin vetoaa. Tämä vetoaminen aktualisoi mahdollisuuksien avaruudesta joitakin suhteutumisen tapoja, tuottaa ihmiset tietynlaisiksi. Puhuja voi siis valita yleisön identiteettien konkreetista moneudesta jonkun puolen (suhteen) johon hän vetoaa. Samaakin henkilöä voidaan puhutella isänä, miehenä, veronmaksajana, autoilijana, asiakkaana, kaupunkilaisena, suomalaisena jne. Amerikkalainen retoriikan tutkija Kenneth Burke (1897-1994) on esittänyt että identifikaatio, samastumisen tuottaminen, on retoriikassa perustavaa. Kun henkilö saadaan samastumaan tarjottuun identiteettiin (esim. mies) niin silloin hän tarkastelee maailmaa eri tavoin kuin ollessaan samastuneena suomalaisen identiteettiin.
Retoriikka on myös aspektien tai perspektiivien taidetta. Kuten muistetaan, jokainen sana on yksipuolinen ja jossakin suhteessa kohteita määrittävä. Retorinen taito olisikin tämän mukaan kykyä esittää, määritellä ja merkityksellistää maailmaa halutussa suhteessa, tietyltä puoleltaan. Sanat ja muut merkit pyrkivät aktivoimaan subjektissa jonkin suhteutumisen tavan, samalla kun muut suhteutumisen tavat deaktivoituvat. Voitaisiinkin sanoa, että retoriikka on pyrkimystä erilaisia merkki-ilmaisuja esitykseen valitsemalla aktivoida kuulijat jossakin suhteessa ja esittää asiat joltakin halutulta puoleltaan, näyttää ne halutussa valossa. Taitava viestijä pystyy retoriikallaan näyttämään asiat hyvinkin edullisessa valossa tai sitten hän voi halutessaan "mustamaalata" asian hyvinkin synkin värein. Puhuja voi yleisössä vallitsevasta uskomus- ja arvoperustasta valita erilaisia vetoamisen perusteita (esim. terveellisyyteen vs. maukkauteen vetoaminen). Esimerkiksi meijerivoin retoriikka on rakennettu useinkin maukkauden lähtökohdasta, kun sen sijaan kasvismargariinien retoriikka on voitu rakentaa terveellisyyden perustalle Lisää retoriikan tutkimuksesta osiossa
Viestinnän tutkimuksen
oppihistoriaa. |
|||||||||||||
