 |
 |
|
2 Tieto ja informaatio Tiivistelmä Kognitiivinen informaation prosessointi Kognitiivisessa psykologiassa ja kognitiotieteessä selvitetään sitä, miten ihmiset käsittelevät informaatiota. Keskeinen käsite on skeema, jonka avulla pyritään selittämään ihmisen tietorakenteita (myös muita, samantyyppisiä käsitteitä käytetään). Skeema on eräänlainen yleistetty tietorakenne, joka kuvaa jotakin maailman kohdetta. Skeema on kokemusperäisesti mieleen syntyvä kaavio tilanteen, kohteen, tapahtuman tyypillisestä luonteesta. Skeema on myös eräänlainen teoria kohteesta. Teoria kertoo millainen kohde yleensä ja tyypillisesti on; se myös ennustaa kohteen tulevaa (odotusarvoista) käytöstä. Skeema voidaan käsittää siis myös jonkinmoiseksi oletus- tai odotusrakenteeksi, joka astuu voimaan heti kun asianomainen kohde tavataan. Meillä on esimerkiksi skeema (teoria) siitä mitä "mummot" ovat. Kun näemme puistossa kulkevan vanhuksen ja hän tunnistautuu mielessämme "mummoksi", silloin astuvat voimaan "mummouteen" kuuluvat perusoletukset: herttainen, mukava, menossa varmaan kirkkoon virsiä veisaamaan tai sitten bingoon. Teemme pitkälle meneviä johtopäätöksiä tästä olennosta, josta meillä ei ole oikeasti ole mitään aikaisempaa kokemusta. Meillä on skeemoja appelsiineistä, ruotsalaisista, venäläisistä, poliitikoista jne. Kun näemme jotain joka näyttää appelsiinilta, astuvat voimaan välittömästi odotukset siitä mitä kuoren alta tulee löytymään. Hämmästymme jos teoriamme ei pitäisikään paikkansa ja kuoren alta paljastuisikin omenan kiinteä malto. Skeemoissa on selvästikin kaksi tasoa, omakohtaisen kokemisen ja yhteiskunnallisen tiedon taso. Olemme esimerkiksi oppineet vitseistä ja populaariviihteestä millaisia ruotsalaiset "ovat": aina hymyileviä, ruskettuneita björnborgmaisia kavereita, jotka viihtyvät alituisissa demokraattisissa keskusteluissa; naiset ovat vaaleita seksipommeja, miehet luultavimmin homoseksuaaleja jne. Tämä on skeemojen yhteiskunnallinen, kulttuurinen tai institutionaalinen taso. Voitaisiin puhua klassikkososiologi Emile Durkheimin tapaan "kollektiivisista representaatioista" tai jälkistrukturalismin tapaan institutionalisoituneista esittämisen ja käsittämisen käytännöistä, "diskursseista". Voitaisiin puhua myös amerikkalaisen journalismin tutkimuksen klassikon, Walter Lippmannin tapaan "stereotyypeistä". Viihde ja joukkotiedotus useinkin uusintaa vallitsevia stereotyyppejä, tavallaan kierrättää niitä yhä uudelleen käyttöön. Uutistoiminnassakin on vaarana, että yksityiskohtaisen tiedon puuttuessa julkaistaan kulttuuristen "teorioiden" ja stereotyyppien mukaiset näkemykset tapahtumista. Toisaalta meillä on henkilökohtaisia skeemoja tuntemistamme ruotsalaisista ja mummoista. Ne eivät ehkä ollenkaan vastaa yleisiä institutionaalistuneita esityksiä (representaatioita) näistä kohteista. Havaitseminen on yleensä "teoreettista" eli pohjana on ennestään olemassa olevia skeemoja, tietorakenteita. Teoriamme ennustavat yleensä ottaen oikein ja ne auttavat hahmottamaan kohteen tai tilanteen nopeasti, rutiininomaisesti, vaivattomasti. Ehkä evoluution alkuhämärissä tämäntyyppinen nopea, eräänlaiseen arvaukseen perustuva informaatiokäsittely on ollut lajia säilyttävä. Ne jotka lähtivät pakoon heti sapelihammastiikerin hahmon havaittuaan ovat jatkaneet sukuaan, mutta ne olennot joiden tiedonkäsittely ei pystynyt silmänräpäyksessä tekemään johtopäätöksiä, kuolivat sukupuuttoon. Ekonomisuutensa takia skeemat ovat ihmisille suuri helpotus informaatiotulvan keskellä: kun sovelletaan rutiininomaista tulkintaa ja menettelyä, niin aikaa ja vaivaa säästyy. Sama vaivan säästö koskee myös toimittajia ammatissaan. On silti huomattava, että teorioita tai hypoteesejakin on monenlaisia. Jotkut teoriat perustuvat huolelliseen ja monipuoliseen perehtymiseen, toiset taas muodostetaan yhden satunnaisen tapaamisen perusteella. Selvää on, että huolellinen perehtyminen aiheeseen tuottaa parempaa tietoa kuin ylimalkainen yleistäminen olemattoman vähäisestä aineistosta. Skeema toimii havaitsemisessa seuraavaan tapaan. Ensin kohteesta saadaan aistimien kautta jokin vihje, ärsyke. Se aktivoi tietyn skeeman, ainakin jonkin joka jotenkin muistuttaa tätä ärsykettä. Tavallaan kohteesta hahmottuva tunnusomainen piirre "loksahtaa" oikealle paikalleen muistissamme kuin palapelin palanen ja koko palapeliin sisältyvä tietämys astuu voimaan. Nyt kohteeseen ryhdytään suuntautumaan skeeman läpi, kohteesta "tiedetään" paljon enemmän kuin siitä on empiirisesti juuri nyt havaittavissa. Skeema ohjaa tarkkaavaisuuttamme, kuten hypoteesi jonka vahvistukseksi etsitään todisteita, evidenssiä. Se mitä skeema ei oleta, jää usein huomiotta. Jos esimerkiksi tietystä poliitikosta on muodostunut käsitys että hän on "omaa etuaan ajava peluri" etsitään tämän poliitikon kohdalla aina vastaisuudessakin ensiksi merkkejä oman edun ajamisesta: "mikähän peli sillä nyt on meneillään?" Jos toimittajatkin toimivat näin, on poliitikko tuomittu kielteiseen julkisuuteen, josta on vaikea päästä irti.
Skeemat toimivat myös sosiaalisen sukupuolen (gender) kysymyksissä. Niin pian kuin joku tunnistetaan naiseksi tai mieheksi, astuvat voimaan tähän sukupuoleen liitetyt odotukset. Millaista käytöstä voidaan odottaa tyypillisesti naiselta tai mieheltä? Naisten sopii itkeä, mutta mies ei pillitä vaikka mikä olisi. Tässä tullaan siihen, että skeemat odotusrakenteina ovat myös normatiivisia asioita, jotka sanelevat miten asioiden pitäisi olla. Vanha filosofinen erottelu erottaa asiat niin kuin ne ovat (engl. is, saks. Sein) ja niin kuin niiden pitäisi olla (ought, Sollen). Odotusrakenteilla on pakottavaa voimaa, niiden kohteet useinkin pyrkivät täyttämään itseensä kohdistuneet odotukset. Ne, jotka eivät ole "käsitteensä" mukaisia, käsitetään kummallisiksi, poikkeaviksi. Ehkä mainosten hoikat ja seksikkäät mallit toimivat normatiivisestikin: Ole tällainen! Et ole kelvollinen jos et ole tällainen! Hoikkuusihanteilla voi olla oma vaikutuksensa syömähäiriöiden
synnyssä; mainokset ehkä muuttavat pitkällä
aikavälillä kulttuurisia arvostuksia, kunnollisuuden ja
normaaliuden määritelmää. 1960-luvun langanlaihan
Twiggy-mallin suosioon tulon jälkeen miljoonat länsimaiset
naiset havaitsivat yhtäkkiä olevansa liikalihavia, vaikka
he siihen saakka olivat pitäneet itseään normaaleina.
|
|||||||||||||
