 |
 |
|
2 Tieto ja informaatio Tiivistelmä Vaihtoehtoinen näkemys klassisesta tiedon määritelmästä Klassiseen tiedon määritelmään voidaan kohdistaa kysymyksiä: Hyvinperusteltu – mitä siis on perusteleminen? Tosi – mitä totuusteoriaa siis sovelletaan? Uskomus – Platonilla sana doksa ei tarkoittanut uskomusta, vaan lähinnä mielipidettä, mikä on hänen mukaansa tyystin eri asia kuin tieto (josta hän käytti sanaa episteme). Näin Platon itse ei kannattanut teoksessaan esiin tullutta määritelmää. Väitelauseiden sisältämä semanttinen
informaatio – eikö tietoa siis voi olla muualla kuin
väitelauseissa? Eivätkö eläimet siis tiedä
mitään, koska ne eivät osaa kieliä ja muodosta
väittämiä? Klassinen tiedon määritelmä voidaan tulkita myös eri tavoin kuin Niiniluoto on sitä tulkinnut. Vaihtoehtoinen näkemys kuuluu seuraavasti. Lähtökohtana on sana ”doksa”, joka tarkoittaisi jotain sellaista kuin filosofi David Humen (1711-1776) ”belief” eli uskomus: aikaisempien kokemusten pohjalta uskotaan kohteen käyttäytyvän tulevaisuudessa samoin. Hume ottaa esimerkiksi puupalan heittämisen tuleen: kun puu on ennenkin syttynyt palamaan uskomme sen syttyvän nytkin. Ja kun talvella näemme jotakin valkeaa maassa, uskomme että se on lunta ja tuntuu kosketettaessa kylmältä. Valkea aine voi kuitenkin olla vaikkapa solumuovia, joka vain näyttää lumelta, mutta jolla ei ole muita lumen ominaisuuksia. Itse asiassa uskomus on eräänlainen hypoteesi tai teoria joka ennustaa, ennakoi tulevaa kuten edellä informaation prosessoinnin yhteydessä on esitetty. Uskomukset syntyvät kun kohdataan maailmaa tai esityksiä siitä. Näin uskomuksia syntyy omakohtaisesta kokemuksesta, mutta yhtä hyvin myös esimerkiksi elokuvien katselusta. Uskomukset eivät ilmennä maailmaa kaikissa suhteissaan, vaan ne ilmentävät sitä millaisena maailma näyttäytyy tietynlaisen kohtaamissuhteen ja tulkintatavan puitteissa. Tieto on siis relationaalista tai perspektiivistä, kuten edellä luennossa 1.5. on esitetty relationaalisen lähtökohdan yhteydessä. Tieto on syntynyt vastauksena tietynlaisiin kysymyksiin. Toisia asioita kysyttäessä saataisiin toisenlaisia vastauksia ja toisenlaista tietoa. Uskomukset tai tieto, tietämys eivät mitenkään välttämättä esiinny kielellisten väitelauseiden muodossa. Useinkin kokemusperäinen tietämys on ns. hiljaista tietoa (tacit knowledge) joka voi tehdä toimijasta taitavan, mutta jota on ehkä hyvinkin vaikea välittää toisille viestimällä. Nonaka ja Takeuchi (1995) ovatkin kehittäneet näkemystä siitä kuinka yrityksissä ja organisaatioissa tämä hiljainen tieto muutetaan eksplisiittiseksi tiedoksi, niin että muutkin voivat oppia siitä. Sana ”alethes” olisi filosofi Martin Heideggerin tulkinnan mukaan todellisuuden laidan ”paljastumista”. Voidaan ajatella, että uskomuksemme tai teoriamme, hypoteesimme maailmasta paljastuu joko oikeaan osuvaksi tai sitten vääräksi käytännön toiminnassa, elämässä. Tässä sovelletaan siis pragmaattista totuusteoriaa, siinä missä Niiniluoto käyttää totuuden korrespondenssiteoriaa. Edellisessä lumi-esimerkissä uskomuksemme tai "teoriamme" siitä, että valkoinen aine maassa olisi lunta, osoittautuu koeteltaessa virheelliseksi. Teoriamme ennusti väärin tässä erikoistapauksessa, vaikka yleensä ottaen se olisikin oikein ennustava. Ilmaisu ”meta logu” olisi tämän tulkinnan mukaan perusteiden esittämistä uskomukselle, etenkin jos toinen henkilö ei usko meidän hypoteesiamme kohteesta. Perusteleminen on todisteiden esittämistä, joiden nojalla esitetty hypoteesi tulee uskottavaksi ja vakuutumme sen oikeellisuudesta. Käytännöllinen kokeilu tai omin silmin näkeminen on eräs tapa vakuuttua siitä, että asianlaita todella on niin kuin "teoria" esittää. Soveltakaamme nyt tätä tulkintaa tiedon klassisesta määritelmässä yksinkertaisessa esimerkissä, joka koskee "koira" -nimistä olentoa. Näen nurmikolla juoksemassa olennon jonka tunnistan ”koiraksi” ja samalla oletan tai ”tiedän” (luulen tietäväni) että lähemmässä tarkastelussa sen suusta löytyy hampaat, että se noutaa keppiä mielellään, että se haukkuu, että se pitää makkarasta jne. Toisin sanoen: mielessäni astuu voimaan teoria (doksa) koirasta, jonka avulla voin järkevästi ohjata tulevaa käyttäytymistäni. Tämä teoria on peräisin aikaisemmasta kokemuksestani, kohtaamisistani koirien kanssa, mutta myös toisten ihmisten viestimistä käsityksistä. Tämän "teorian" ei tarvitse olla kielellisten väittämien muodossa, vaan se on luonteeltaan rakenteellista: tietäjä kantaa sitä mukaan rakenteessaan esim. hermostonsa muistijälkinä. Periaatteessa maailman olioita koskevat teoriat voivat olla myös geneettisesti koodattuja, ne ovat peräisin paremminkin lajin "kokemuksesta" kuin yksilön kokemuksesta. Esimerkiksi hyönteisillä on synnynnäinen ohjelmisto, jonka perusteella ne "tietävät" mistä etsiä ravintoa. Kun sitten menen lähemmäksi, tutkin ja teen kokeita niin selviää oliko teoriani oikein ennustava eli tosi (alethes). Ilmenee, että kohde on juuri sellainen kuin koira -teoriani edellyttääkin. Tästä tietämyksestäni on käytännöllistä hyötyä: kun tiedän tämän koiran muiden tyyppinsä edustajien tapaan pitävän makkarasta, niin voin lahjoa sen ystävällismieliseksi itseäni kohtaan ja päästä ehjin nahoin ovelle saakka. Jos joku toinen henkilö ei usko olentoa koiraksi esitän perustelut, selityksen (logu): ensinnäkin se näyttää koiralta, toiseksi se kuulostaa koiralta, kolmanneksi se käyttäytyy juuri niin kuin koirat yleensä käyttäytyvät;: siispä olennon täytyy olla koira ainakin niiden testien mukaan joita tässä voidaan tehdä. Esitä sinä nyt sitten vuorostasi ne todisteet joiden nojalla väität olentoa joksikin muuksi kuin koiraksi. Tähän tapaan keskustellen ja väitellen tiedekin kehittyy. |
|||||||||||||
