 |
 |
|
6 Viestinnän tutkimuksen oppihistoriaa Johdanto ja tiivistelmä -------------------------------------------------------------------------------- Chicagon koulu Amerikkalaiset yhteiskuntatieteilijät ja humanistit tulivat hakemaan oppia Euroopasta 1800-luvulla ja 1900-alkutaipaleella. Sosiologian perustajahahmot Emile Durkheim, Max Weber, August Comte, Ferdinand Tönnies ja Georg Simmel antoivat vaikutteita amerikkalaisille, samoin kuin yhteiskuntaa organismi-metaforan pohjalta ajatellut Herbert Spencer. Amerikkalaiset saivat vaikutteita paitsi anglosaksisilta filosofeilta, myös saksalaisilta Hegeliltä ja Kantilta. Vuonna 1892 perustettu Chicagon yliopisto muotoutui USA:n varhaisen yhteiskuntatutkimuksen keskukseksi. Yliopisto perustettiin voimakkaasta siirtolaisten tulvasta johtuvien sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Chicagon kaupunki kasvoi 1800-luvun loppupuolella 30 000 asukkaan pikkukaupungista yli miljoonan asukkaan metropoliksi. Elämä oli levotonta, irrallista, tulijat puhuivat omia kieliään, kaikki mahdolliset paheet rehottivat. Myös suomalaisia muutti sankoin joukoin vuosisadan vaihteessa seudun kaivosalueille. Chicagossa vaikutti joukko merkittäviä tutkijoita ja opettajia: filosofi ja kasvatustieteilijä John Dewey, sosiologi Robert E. Park, sosiaalipsykologit Charles H. Cooley ja George Herbert Mead. Nämä kaikki olivat kotoisin protestanttisista pikkukaupungeista, joissa oli vietetty rauhallista yhteisöllistä elämää. Tämä kajasteli ihanteena tutkijoiden mielessä. Chicagolaiset olivat progressivisteja, he uskoivat edistykseen. Yhteistä oli myös pragmatismin nimellä tunnetun amerikkalaisen filosofisen virtauksen kannatus. Muita ajan tunnettuja pragmatisteja olivat mm. psykologi William James ja semiootikko Charles Peirce. John Dewey (1859-1952) oli aikansa vaikutusvaltaisimpia ajattelijoita Yhdysvalloissa. Hän osallistui vilkkaasti myös julkisiin keskusteluihin. Deweyn ihanteena olikin pikkukaupunkimainen "town meeting", jossa kaupunkilaiset voivat tasaveroisina kokoontua päättämään asioistaan. Suurkaupungin oloissa paikallisyhteisöille ominainen julkinen elämä ei ollut enää toimiva, mutta toisaalta uuttakaan julkisen keskustelun muotoa ei ollut muodostunut. Tästä ongelmasta Dewey käytti nimitystä "julkisen elämän pimennys" (the eclipse of the public). Dewey esitti että viestinnän avulla "Great Society" (suuri yhteiskunta) olisi palautettavissa takaisin "Great Communityksi" (suuri yhteisö). Viestinnän kautta suurkaupunkikin voi uudella tasolla tulla pikkukaupungin ideaalisen yhteisön kaltaiseksi. Dewey katsoi, että yhteiskunta on perustavasti viestintää ja vuorovaikutusta; yhteiskunta on olemassa viestinnässään (in communication). Dewey suhtautui kriittisesti Walter Lippmannin (Public Opinion, 1922) demokratiakäsitykseen, jonka mukaan asioista päättäminen on jätettävä asiantuntijoille, sillä maailma on liian monimutkainen maallikon hallittavaksi. Lippmann edusti realistista suuntausta ja kehitti itse asiassa varhaista objektiivisen joukkotiedotuksen teoriaa. Kysymys demokratiasta on edelleen mitä ajankohtaisin ja se on ollut vilkkaan keskustelun kohteena viestintätieteissä viime vuosina. Robert Ezra Park (1864-1944) oli alkuaan toimittaja, joka Euroopan opintoretkellä kuunteli sosiologi Georg Simmelin luentoja ja siirtyi sittemmin akateemiselle uralle. Park kirjoitti mm. "sanomalehden luonnonhistoriasta" (1923). Tästä on hyvä muistaa hänen näkemyksensä yhteiskunnassa vaikuttavista kahdesta vastakkaisesta voimasta. Yhtäältä yhteiskuntien kehitykseen vaikuttaa 1.) ryhmien ja yksilöiden välinen ekologinen kilpailu suotuisimmista oloista, taistelu taloudellisesta ja alueellisesta vallasta; toisaalta 2.) kulttuurissa symbolisesti vahvistettu yhteisöllisyys, yhteisyyden tuottaminen viestinnällä. Kilpailu on "riitelevä" ja hajaannusta tuottava tekijä, kun sen sijaan yhteisyysjäsennyksen pohjalta käsitetty viestintä pitää yhteiskuntaa koossa. Tämä on hyvä muistaa aikana, jolloin taloudellisen kilpailun siunauksellisuutta yksipuolisesti ylistetään. Charles H. Cooley ja George Herbert Mead liittyvät suuntaukseen josta on käytetty nimitystä symbolinen interaktionismi. Tässä inhimillistä yhteiselämää tarkastellaan suunnattomana tulkintaprosessina, jossa ihmiset ohjaavat itseään ja toisia määrittelemällä tilanteita, tapahtumia, esineitä. Ryhmäelämä on keskinäistä vuorovaikutusta, kanssakäymistä joka tapahtuu symbolien ja viestinnän avulla. Tilannemääritelmä (definition of the situation) on symbolisessa interaktionismissa on tärkeä käsite. Tämä liittyy William I. Thomasin lausumaan "What people define as real, is real in its consequences" (Se minkä ihmiset määrittelevät todelliseksi, on todellista seuraamuksissaan). Symbolisen interaktionismin myöhempiin kehittäjiin kuuluva sosiologi Erving Goffman totesi, että tilannemääritelmä on ikään kuin vastaus kysymykseen "mitä tässä on meneillään?". Onko kyseessä ryöstö vai kaupankäynti? Kokous vai kahvitunti? Erilaisesta tilannemääritelmästä seuraa erilaista toimintaa. Jos tulkitsemme maassa makaavan henkilön sairaskohtauksen saaneeksi, tilaamme ambulanssin; mutta jos tulkitsemme hänet juopuneeksi, jatkamme ehkä olkia kohauttaen matkaamme. Se millaiseksi maailman tilanne määritellään, määrää sitä millaiseksi ihmistekoinen sosiaalinen todellisuus muodostuu. Periaatteessa myös toimittajat joutuvat työssään tekemään koko ajan tilanteenmäärittelyä ja he ovat osallisia siinä millaiseksi maailma rakentuu. |
|||||||||||||
