 |
 |
|
6 Viestinnän tutkimuksen oppihistoriaa Johdanto ja tiivistelmä -------------------------------------------------------------------------------- Kulttuurintutkimuksen suuntauksia MCR -perinteen kriisiytyminen 1960-70-lukujen vaihteessa merkitsi myös kulttuurintutkimuksen nousua. Kulttuuria oli toki tutkittu esimerkiksi antropologiassa jo pitkään, mutta tämänsuuntaiset lähestymistavat oli torjuttu valtavirran viestinnän tutkimuksessa. James W. Carey, amerikkalaisen kulttuurintutkimuksen uranuurtaja, esitti vuonna 1975 artikkelissaan "A Cultural Approach to Communication" (suomeksi: Tiedotustutkimus 2/1994), että viestinnän tutkimuksen elävöittämiseksi on mm. tutkittava MCR -perinteen valtakautta edeltäviä ajattelijoita kuten Chicagon koulun ja klassisen sosiologian edustajia. Tältä pohjalta Carey määritteli viestinnän symboliprosessiksi "joka tuottaa, pitää yllä ja muuntaa todellisuutta". Carey esitteli viestinnän siirtomallin ja rituaalimallin; siirtomalli on tyypillinen MCR -perinteelle, kun sen sijaan kulttuurintutkimus painottaa rituaalimallia. Carey: ”Kun viestintä ymmärretään rituaaliseksi, keskeistä ei ole sanomien levittäminen tilassa, vaan yhteiskunnan ylläpito ajassa.” Tällainen näkemys menee varsin lähelle klassikkososiologi Emile Durkheimin ideoita. Yhdysvalloissa kulttuurintutkimus koostui kaikenlaisista MCR -perinteen valtavirralle vaihtoehtoja tarjonneista suuntauksista. Symbolinen interaktionismi muodosti yhden lähtökohdan, toiset taas kannattivat transaktionismia ja kolmannet fenomenologista tutkimusta. Fenomenologinen suuntaus perustui Alfred Schutzin fenomenologiseen sosiologiaan ja esim. Bergerin ja Luckmannin näkemyksiin todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta. Fenomenologista viestinnän tutkijoista mainittakoon Gaye Tuchman ja David Altheide. Brittiläinen kulttuurintutkimus Suuntaus versoi vuonna 1964 Birminghamiin perustetun Centre for Contemporary Cultural Studies (Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen) tutkimustyöstä. Keskus tutki yhteiskuntien ja ryhmien muuttuvia elintapoja ja tapoja merkityksellistää todellisuutta. Vauhtia keskuksen toiminta sai kun Stuart Hall (1932-) tuli sen johtajaksi vuonna 1969 ja toimi keskuksen vetäjänä kymmenisen vuotta. Hall on jamaikalaista alkuperää ja hän tuli Englantiin vuonna 1951. Brittiläisessä muodossaan kulttuurintutkimus on kriittistä: se paljastaa kulttuurisia vallan käytön ja sorron muotoja, se pyrkii purkamaan itsestäänselviksi luonnollistuneita ajattelun ja toiminnan tapoja. Näin alistetut ihmiset voivat saada enemmän valtaa määritellä itseään ja elämäänsä, vapautua näkemään uusia mahdollisuuksia. Brittiläisen kulttuurintutkimuksen perustajahahmoja on mm. Richard Hoggart (1918-), jonka pääteos oli ”The Uses of Literacy”(1957). Raymond Williams (1921–1988) oli toinen keskeinen hahmo ja E.P. Thompson (1924-1993) kolmas. Näiltä juontaa alkunsa antielitistinen kulttuurikäsitys: kulttuuri ei ole vain eliitin korkeakulttuuria, vaan yhtä hyvin esim. työväestön kulttuuria. Nämä ajattelijat (em. Williams) hylkäsivät yksinkertaistavat ja reduktionistiset marxilaiset näkemykset ja muotoilivat marxismista uusia tulkintoja. Tärkeäksi muodostui Antonio Gramscin käsite hegemoniasta. Hegemonia viittaa siihen, kuka saa oman näkemyksensä vakiintumaan yleiseksi arkijärjeksi (common sense) yhteiskunnassa. Kulttuurintutkimukseen tuli erityisesti Hallin kautta mukaan semioottisia, strukturalistisia ja jälkistrukturalistia vaikutteita. Tärkeä vaikuttaja oli esimerkiksi strukturalistisesti suuntautunut marxisti Louis Althusser (1918-90). Brittiläisen kulttuurintutkimuksen mukaan yhteiskunta on heterogeeninen, moniaineksinen muodostuma, jossa käydään jatkuvaa valtataistelua siitä minkä ryhmän intressien mukaisesti todellisuus määritellään. Todellisuuden määrittelemisestä ja merkityksellistämisen tavoista käydään jatkuvaa kamppailua. Brittiläisestä kulttuuritutkimuksesta lisää Tiedotustutkimus -lehden Stuart Hallin haastattelussa: "Identiteettikysymys globalisoituvassa maailmassa". Tiedotustutkimus 3/2001, s. 100-114. Kulttuurintutkimuksen pohjalta on viime vuosina tehty runsaasti erityisesti yleisötutkimusta ja vastaanoton tutkimusta. Tässä kuvastuu tieto-opillinen käänne kohden sitä kuinka ihmiset merkityksellistävät joukkoviestintää sekä metodologinen käänne kohden laadullisia menetelmiä. Tunnetuimpia tutkimuksia on David Morleyn tutkimus erään ajankohtaisohjelman vastaanotosta; "The Nationwide Audience" (1980). Tutkimuksen taustalla on Stuart Hallin ajatus etusijalle asettuvan koodauksen mukaisesta hallitsevasta luennasta, neuvottelevasta luennasta ja vastustavasta luennasta. Morley moitti omaa tutkimustaan siitä, että se ei tutkinut ihmisiä aidossa katsomiskontekstissa, kotona perheen parissa, vaan ryhmähaastattelut tapahtuivat erilaisissa koulutustilaisuuksissa. Morleyn seuraava tutkimus "Family Television: Cultural Power and Domestic Leisure" (1986) tutkikin sitten jo median käyttöä kotioloissa. Myös James Lull oli tutkinut perhepiirissä tv:n katselua: The Social Uses of Television (1980) Nykyään kulttuurintutkimusta harjoitetaan
ympäri maailman. Mm. postkolonialistinen kulttuurintutkimus
on selvittänyt sitä, miten läntinen maailma on edelleenkin
imperialistinen "siirtomaavalta", joka tekee muista kulttuureista
väheksyttäviä tai kummallisia. |
|||||||||||||
