 |
 |
|
6 Viestinnän tutkimuksen oppihistoriaa Johdanto ja tiivistelmä -------------------------------------------------------------------------------- Varhaisia saksalaisia mediatutkijoita Edellä esitellyt ajattelijat ovat käsitelleet yleisemmin merkityksen ja tulkinnan ongelmia. Varsinaiseen joukkoviestintätutkimuksen oppihistoriaan siirrytään saksalaista sanomalehtitiedettä tarkastelemalla. Saksalainen sanomalehtitiede (Zeitungswissenschaft) syntyi 1900-luvun alussa, mutta sillä oli esivaiheensa jo 1800-luvun loppupuoliskolla. Sanomalehtitieteen perusta on maan klassisessa filosofisessa perinteessä (vrt. hermeneutiikka edellä), mutta myös varhaisessa yhteiskuntatieteessä. Nimestään huolimatta sanomalehtitiede ei jäänyt vain saksalaiseksi ilmiöksi, vaan antoi vaikutteita mm. Yhdysvaltain viestintätutkimukselle. Myös Suomessa Tampereen yliopiston edeltäjän, Yhteiskunnallisen korkeakoulun sanomalehtioppi oli 1920-1950-luvuilla saksalaisvaikutteista. Eräs varhaisista joukkoviestintää tutkineista yhteiskuntatieteilijöistä oli Albert Schäffle (1831-1903). Hän näki viestinnän yhteiskunnan "sosiaalisena kehona" ja yhteiskunnan instituutiot olivat yhteiskuntaruumiin "elimiä". Viestintäjärjestelmät kuten lennätin, posti, sanomalehdet, puhelin jne. olivat yhteiskunnan hermoverkko, joka yhdisti yhteiskunnan eri tahot toisiinsa. Vastaavanlaista organismi-metaforaa oli käyttänyt yhteiskunnan kehityksen evoluutioksi nähnyt Herbert Spencer ja myöhemmin sitä ovat käyttäneet mm. Marshall McLuhan sekä vaikkapa Microsoftin pääjohtaja Bill Gates. Toinen viestinnän tutkija oli klassisena sosiologinakin tunnettu Ferdinand Tönnies (1855-1936). Tönniesiltä on peräisin hyvin tunnettu erottelu Gemeinschaft (yhteisö) ja Gesellschaft (yhteiskunta). Gemeinschaft viittaa maaseutukylän kiinteään sosiaaliseen verkostoon, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jakavat yhteisen historian, tavat, uskomukset. Gesellschaft sitä vastoin on suurkaupungille ominainen sosiaalisuuden muoto: tässä ihmiset eivät ole toisiinsa kiinnikasvaneita, vaan he ovat irrallisia ja tekemisissä toistensa kanssa vain asioimisen ja markkinoilla tapahtuvan vaihdon puitteissa. Tönnies kirjoitti teoksen yleisestä mielipiteestä (Kritik der Öffentlichen Meinung, 1922), muuten samana vuonna kuin amerikkalainen Walter Lippmann kirjoitti samasta aiheesta kirjansa Public Opinion. Tönniesille yleinen mielipide oli uskonnon kaltainen kollektiivisen tahdon muoto. Tönnies vertasi yleisen mielipiteen vakautta aineen eri olomuotoihin (kiinteä, nestemäinen, kaasumainen). Kiinteä yleinen mielipide oli syvään juurtunut vakaumus, varma ja pysyvä mielipide. Nestemäinen sen sijaan oli jonkinlainen laajempi kulttuurinen liike tai virtaus (megatrendikö?). Kaasumaisella Tönnies tarkoitti päiväperhomaisen hetkellisesti elävää, pinnallista, muodikasta puheenaihetta. Max Weber (1864-1920), sosiologian klassikko hänkin, linjasi v. 1910 saksalaisilla sosiologipäivillä sanomalehtien tutkimusta varsin kauaskantoisella tavalla. Weber korosti, että sanomalehdistön tutkiminen on vuosikymmeninä tapahtuneen sisällön ja muodon muutosten tutkimusta. Tutkimuksen päämääränä oli selvittää miten lehdistö muokkaa ihmisten tajuntaa sekä miten sanomalehdet vaikuttavat kulttuuriin tai ylipäänsä yhteiskunnan objektiiviseen rakenteeseen. Weber katsoi tarpeelliseksi myös lehtien talouden, omistajuuden, keskinäisen kilpailun selvittämisen. Weber esitti itse asiassa hyvin perusteellisen tutkimusohjelman sanomalehden kaikinpuoliseksi tutkimiseksi; ikävä kyllä tätä tutkimusohjelmaa ei koskaan toteutettu. Varsinaisen sanomalehtitieteen tunnetuin edustaja on vanhempaa saksalaista hengentieteellistä tai kulttuuritieteellistä lähestymistapaa käyttänyt Otto Groth (1875-1965). Hän julkaisi neliosaisen lehdistöhistoriallisen teoksen Die Zeitung 1-4 (1928-30) ja myöhemmin massiivisen trilogian Die Unerkannte Kulturmacht (1960-1972). Grothin mukaan sanomalehtitiede on kulttuuritiede, jonka kohteena ovat tosiasiat ja menetelmänään se käyttää empiiristä mittaamista. Sanomalehti ei ole historiaton ja universaali, vaan sen olemus määräytyy historiallisesti ja paikallisesti. Hermeneuttiseen tapaan Groth edellytti, että sanomalehteä on tarkasteltava osana kulttuurikokonaisuutta eikä siitä irrallaan. Groth esitti myös sanomalehden olemusmääreet eli ne ehdot, jotka julkaisun on täytettävä ollakseen sanomalehti. Nämä ovat: 1. periodisuus (ilmestyy säännöllisin
välein; ei siis satunnaisesti) |
|||||||||||||
