 |
 |
|
5 Viestinnän historiaa Johdanto ja tiivistelmä -------------------------------------------------------------------------------- Kirjapainon kulttuuri Vuonna 1447 Saksan Reininmaalla Mainzissa hopeaseppä Johannes Gutenberg ja hänen vävynsä kaunokirjoittaja Peter Schöffer sekä liikemies Johann Fust panivat pystyyn ensimmäisen varsinaisen kirjapainon. Joitakin vuosia myöhemmin syntyi kuuluisa Gutenbergin raamattu, jonka kirjaintyyppi jäljittelee hyvin tarkasti senaikaista kaunokirjoitusta. Kirjapainon teknologia on varsin yksinkertainen. Tehdään kustakin kirjaimesta valumuotti, jossa valetaan kustakin kirjaimesta suuri määrä irtokirjasimia (joissa kirjain peilikuvana). Sitten ladotaan haluttu tekstiladelma näistä irtokirjasimista kehikkoon, sivellään kirjasimet musteella, levitetään päälle paperi ja puristetaan (press, print) paperi kirjasimia vasten. Paperiin on syntynyt kirjoitus. Sama voidaan toistaa sata ja tuhatkin kertaa, jolloin on syntynyt vähällä vaivalla tuhat kopiota alkuperäisestä tekstistä. Lopuksi puretaan ladelma ja lajitellaan kirjasimet omiin lokerikkoihinsa. Itse asiassa Gutenberg kumppaneineen ei keksinyt itse mitään osia kirjapainoteknologiasta, he vain osasivat yhdistää osaset tehokkaasti toimivaksi kokonaisuudeksi. Kiinalaiset olivat painaneet puulaatoilla jo 100-luvulla ja tekniikka tunnettiin Euroopassakin. Muste oli jo vanha keksintö. Lumpuista osattiin valmistaa paperia. Koreassa käytettiin metallisia irtokirjasimia sata vuotta ennen Gutenbergia. Kiinan ideogramminen merkkijärjestelmä tuhansine erilaisine symboleineen ei tukenut kovin hyvin painamista; tehokas kirjapainosta tuli vasta äännekirjoituksessa, jossa erilaisia irtokirjasimia tarvittiin vain kymmeniä. Jo kirjapainotaidon alkuvaiheessa 1455–1500 painettiin jopa 100 000 uutta tai käsikirjoituksista jäljennettyä eri teosta. Lyhyessä ajassa ilmestyi siis enemmän kirjallisuutta kuin käsikirjoituksen kulttuurissa oli syntynyt tuhannessa vuodessa. 1500-luvun alussa kirjapainoja oli jo joka puolella Eurooppaa: 300 kaupungissa. Suomen ensimmäinen kirjapaino perustettiin 1642 Turkuun. Esimerkiksi Mikael Agricolan (1500-luku) kirjat painettiin Tukholmassa. Kirjoja painettiin paitsi latinaksi, myös kansankielellä kaikista siihen asti tunnetuista aiheista. Syy kansankielisyyteen oli ehkä kaupallinen. Kirjanpainajat olivat yrittäjiä, jotka halusivat lisätä myyntiään laajentamalla asiakaspiiriä pienestä latinaa osaavasta oppineiden joukkiosta laajoihin kansankerroksiin. Kirjapaino on edellisiä viestimiä demokraattisempi, kansanvaltaisempi väline. Aluksi kirjoja ei noteerattu poliittisena voimana, mutta pian huomattiin, että kirjat saattoivat edistää myös hallitsijan intressien vastaisia asioita. Esimerkiksi Englannissa Henrik VIII antoi kiellettyjen kirjojen listan v. 1529. Keskiaikaisessa käsikirjoituksen kulttuurissa kirjoitus oli ollut kirkon monopoli: kirjoja tuottivat munkit kirkon kanonisella kielellä, kirkollisiin tarpeisiin. Kirkon tarkoituksiin huonosti sopivia teoksia ei levitetty. Sen sijaan kirjapainon typografisessa kulttuurissa tämä monopoli purkautui. Kirjoituksia alettiin tuottaa halvalla sarjatuotantona kaikista mahdollisista aiheista kansankielelläkin. Kirjat halpenivat ja tulivat tavalliselle kansallekin ymmärrettäviksi. Lukutaito yleistyi. Kaikenlainen tieto levisi vapaammin kuin aikaisemmin. Uskonpuhdistajat nousivat kapinaan maallistunutta ja korruptoinutta kirkkoa vastaan. Martti Luther hakkasi kirkon anekauppaa arvostelevat teesinsä Wittenbergin kirkon oveen v.1517. Hän käänsi raamatun kansankielelle, hylkäsi paavin ja kirkon ehdottoman arvovallan ja julisti pyhän kirjan ainoaksi ohjenuoraksi. Saksankielinen raamattu levisi tuhansin kappalein maallista ja hengellistä valtaan vastaan kapinoivan kansan keskuuteen. Kapinallisia oppeja levitettiin arkkeina ja luettiin rahvaan kokouksissa. Samaan aikaan luonnontieteen uudet näkemykset, kuten aurinkokeskeinen maailmankuva, horjuttivat kirkon näkemyksiä. Antiikin pakanallisten kirjailijoiden teoksista pääsivät nyt julkisuuteen myös muut kuin kirkon hyväksymät: tietotulva antiikin oppineilta synnytti renessanssina (uudesti syntymisenä) tunnetun kulttuurin uudistumisen. (Elisabeth Eisenstein: The Printing Revolution in Early Modern Europe, 1983) Viestintäteknologian merkitystä korostavat mediatutkijat Marshall McLuhan, Walter Ong ja Neil Postman ovat selittäneet kirjapainoteknologian myötävaikuttaneen moniin kulttuurisiin muutoksiin. Kirjoitetun sanan yleistyminen merkitsi aivan uudessa mitassa silmän voittoa korvasta. Painettu teksti on visuaalista informaatiota eikä sitä kuulla, kuten aina keskiajan puhekeskeisessä kulttuurissa vielä tapahtui; samalla silmin nähty tulee luotettavammaksi kuin kuultu. Keskiajan puhetaito, retoriikka, tulee epäilyttäväksi. Kirjallisesta esityksestä tulee arvokkainta tietoa. Vielä tänä päivänäkin on ylioppilaskirjoitukset ja tehdään väitöskirja. Kirjoituksessa korostuu tilaan järjestämisen lineaarisuus, jossa asiat pakotetaan peräkkäiseen järjestykseen riveille. Tämän on sanottu rohkaisseen myös ns. kausaalista selittämistä, johon kuuluu yksisuuntaisen peräkkäisyyden idea: ajallisesti edeltävästä syy X:stä seuraa ajallisesti jälkimmäinen seuraus Y. Ei nähdä että Y:stä voisi seurata X, tai että nämä olisivat molempiin suuntiin vuorovaikutuksessa. Kirjapainossa tiedosta tulee ulkoinen, silmin tarkasteltava esine. Näin kirjapaino rohkaisee ihmisiä ajattelemaan asioita neutraaleina, kylminä, objektiivisina faktoina. Kirjoitus sallii etäännytetyn, kylmän objektiivisen järkeilyn, koska tekstin tuottaminen voi sananmukaisesti tapahtua kaikessa rauhassa ja kaukana sosiaalisesta tilanteesta. McLuhan on todennut, että kirja on yksilöllistymisen teknologia. Kirjaahan luetaan eristyneenä, yksin. Sitä vastoin puheen maailmassa ollaan aina toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Niinikään McLuhan toteaa, että kirjapaino on ensimmäinen standardisoitua massatuotetta tuottava tehdas ja ensimmäinen kokoonpanolinja. Näin ollen kirjapaino olisi ollut esikuvana koko myöhemmälle teolliselle sarjatuotannolle. Kirjapaino synnytti myös tekijänoikeuksien (copyright) problematiikan. Erityisesti puheen kulttuurissa kenelläkään ei ollut omistusoikeutta juttuihin, vaan ne levisivät suusta suuhun folklorena, kansankertomuksina. Mutta kirjapaino tuottaa pysyvän esineen, kirjan, jonka sisältö ja muoto on järjestetty tarkalleen tietyn kirjoittajan määräämällä tavalla. Kirja on ainutlaatuinen taideteos, jota ei sovi plagioida omiin nimiinsä. Kirjoittajat alkoivat saada myös elantoaan kirjoittamisesta, joten heidän työnsä hedelmien varastaminen vahingoitti ammatinharjoitusta. Kirjapainon aikakausi synnytti uudestaan myös julkisuuden, julkisen keskustelun. Antiikin Kreikassa kansalaiset olivat torilla kokouksessa tehdä esityksiä yhteisten asioiden hoitamiseksi. Erilaisten toimenpiteiden vaihtoehtoja täytyi perustella toisille, jotta nämä vakuuttuisivat tämän järkevyydestä. Tämä perustelutaito oli retoriikan taitoa. Keskiajalla tämän julkinen keskustelu tukahtui miltei kokonaan, mutta uudella ajalla kirkon ote hellitti ja asioista alettiin keskustella julkisesti. Perustellut puheenvuorot levisivät myös painettuina arkkeina, joita saatettiin lukea joukolla kahvihuoneissa. Syntyi filosofi Jürgen Habermasin kuvaama ns. porvarillinen julkisuus, jossa kauppiaat, liikemiehet, ammatinharjoittajat keskustelivat tasavertaisina järkevistä tavoista hoitaa kaikkiin vaikuttavia asioita. Habermasin mukaan tasavertaiseen, "herruudesta vapaaseen" keskusteluun kuuluu se, että vain perustelun järkevyys sai vaikuttaa esityksen hyväksymiseen, ei siis esittäjän yhteiskunnallinen arvo. Tämä nousevan porvarisluokan vastaveto feodaaliaatelistolle ja kirkolle, joiden piirissä nimenomaan henkilön auktoriteetti oli sanellut ratkaisun oikeellisuuden. Kaupankäyntiä ja vaihtoa lie ollut olemassa ihmiskunnan alkuhämärästä alkaen. 1400- ja 1500-luvuilla monet merenrantojen ja jokivarsien kauppakaupungit vaurastuivat. Niiden porvarit (siis liikemiehet, kauppiaat ja ammatinharjoittajat) saivat suhteellista itsenäisyyttä kaupunkiensa asioiden hoitamisessa. Kauppiaiden valta kasvoi kasvamistaan heidän vaurastumisensa myötä. Myöhemmin tämän ns. kauppakapitalismin tilalle tuli teollisuuskapitalismi, jossa kauppiaiden pääomilla tuotettiin tehdastuotteita. Porvaristolle kirkko ja aatelisto edustivat menneisyyden kahlittua maailmaa, kun he itse katsoivat edustavansa uutta ja vapaata maailmaa. Porvaristo yhdistyi poliittisesti ajamaan omia etujaan ja romuttamaan vanhan vallan haitallisia etuoikeuksia. Tässä tilanteessa syntyi sanomalehdistö, joka on ensimmäinen varsinainen joukkoviestinnän väline. |
|||||||||||||
