 |
 |
|
4 Viestinnän fyysinen perusta ja viestintäteknologia Tiivistelmä -------------------------------------------------------------------------------- Latinan kielessä medium on merkinnyt keskimmäistä ja välissä olevaa (vrt. vaatteiden koot small, medium ja large). Englannin kielessä medium on tarkoittanut 1600-luvulta alkaen "väliin tulevaa tai välittävää tahoa tai substanssia" ja 1700-luvulla puhuttiin jo sujuvasti sanomalehdistä mediumina, joka välittää tietoja vaikkapa kaukaisista maista tai parlamentista. Ihmiset eivät ole välittömästi paikalla seuraamassa puhetta tai tapahtumia, vaan seuraavat niitä välillisesti lehden kautta. Viimeistään 1920-luvulla alettiin käyttää sanontaa "mass medium" sellaisista joukkoviestinnän välineistä kuin sanomalehdet, radio ja sittemmin myös televisiosta. On syytä huomata, että medium on sanan yksikkömuoto ja media sen monikollinen muoto. Kun suomessa sanotaan "mediat", niin itse asiassa käytetään kaksinkertaista monikkoa. Kielitoimisto kuitenkin hyväksyy nykyään myös tällaisen kielenkäytön. Mediakultuurin tutkija Mikko Lehtonen määrittelee sanoja medium ja media seuraavasti: " ’Mediumin’ käsitteessä
kolme merkitystä on sulautunut toisiinsa. Ensimmäinen
näistä on ’medium’ väliin tulevana tai
välittävänä tahona tai aineena. Toinen merkityksistä
on tietoisen tekninen, kuten puhuttaessa äänen tai kuvan
tallentamisesta erillisinä ’mediumeina’. Kolmas
merkitys liittyy markkinointiin. Siinä sanomalehti tai radio-
tai televisiokanava nähdään jonkin muun – kuten
mainonnan – mediumiksi. Käytössä ovat sekä
yksiköllinen ’medium’ että kieliopillisesti
monikollinen ’media’. Yksiköllisessä ’mediumissa’
painottuu kunkin mediumin erityisyys. Yksikkö korostaa mediumien
välisiä eroja. Monikko ’media’ viittaa eri
mediumien välisiin yhtäläisyyksiin ja vuorovaikutussuhteisiin." Mediumin sijaan suomessa on käytetty myös viestin -sanaa. Osmo A. Wiio (1994) määrittelee, että viestin on viestintään käytetty väline; väline jolla sanomia siirretään lähettäjältä vastaanottajalle. Huomataan, että tämä määritelmä on viestinnän siirtomallin mukainen ja se on luonteeltaan tekninen. Johan Förnäs (1998) on puolestaan todennut, että media voidaan määritellä laajasti tai suppeammasti. Laajimman määritelmän mukaan mediaa on kaikki se, mikä toimii välittäjänä ihmisten kesken, mukaanlukien jopa raha ja liikennevälineet. Suppeammin määritellen mukaan luetaan vain kulttuurinen tai symbolinen viestintä ja media tarkoittaa silloin teknisiä järjestelmiä, jotka korvaavat ihmisten välisen suoran vuorovaikutuksen. Förnäs kuitenkin huomauttaa, että medioituneen ja suoran viestinnän raja on hämärä, koska kasvokkainenkin viestintä tapahtuu aina materiaalisen kanavan välityksellä ääni- tai valoaaltoina. Hyödyllisintä lienee ajatella, että pelkkä fyysinen yhteydenpidon mahdollisuus ei oikeuta puhumaan mediumista vaan paremminkin kanavasta. Jos sen sijaan on olemassa tuota kanavaa hyödyntävä sosiaalinen viestinnän instituutio (laitos), voidaan puhua mediumista. Postilaitos esimerkiksi on tietty sosiaalinen järjestely, joka on säännönmukaisesti on toimittanut välimatkojen yli kirjeitä ja paketteja perille hevosta, junaa, autoa, lentokonetta käyttäen. Mediasta puhuttaessa tarkoitetaan usein joukkoviestinnän mediaorganisaatioita, joissa on esimerkiksi liiketaloudellinen, teknologinen ja journalistinen puolensa. Journalismi on vain eräs käytäntö mediatalojen sisällä. Kaikissa mediataloissa ei harjoiteta journalismia ollenkaan, vaan tuotetaan esimerkiksi viihdettä. Joukkoviestinnän organisaatiot ovat selkeästi instituutioita, enemmän tai vähemmän vakiintuneita sosiaalisia järjestelyjä. Pidettäessä mediaa "välittävänä tahona" on syytä pitää mielessä, että välittäminen ei välttämättä ole neutraalia, passiivista siirtämistä paikasta toiseen. Jo teknisessä mielessä mediumit ovat eräänlaisia metaforia, jotka ovat taipuvat helposti esittämään joitakin puolia maailmasta ja mutta vain huonosti eräitä toisia puolia (Neil Postman 1985). Ja kun tarkastellaan joukkoviestintää merkityksen tuottamisena, huomataan että mediaesitykset koostuvat lukemattomista valinnoista, joista jokainen voi vaikuttaa siihen millaisena kohde tulee esitetyksi. Media on siis aktiivinen merkityksen tuottaja eikä vain passiivinen välittäjä. Mikko Lehtonen katsoo, että on hyödyllistä nähdä ’medium’ ja ’media’ aina tietyssä kulttuurissa (kontekstissa) sijaitsevaksi välittäväksi toiminnaksi. Lehtonen viittaa Fornäsiin, jonka mukaan kaikki välittävät käytänteet ovat aina kahtalaisia: ne ovat sekä materiaalista että symbolista (ja niin muodoin myös sosiaalista) toimintaa. Niinpä Lehtosen mukaan kaikessa tähän toimintaan kohdistuvassa käsitteellistämisessä on kyettävä tarttumaan samanaikaisesti kumpaankin näistä puolista, sekä symboliseen että materiaaliseen puoleen. Mediumeissa on hyvä nähdä ontologisia tasoja. Kaiken perustana on materiaalinen ja tekninen taso. Nämä tarjoavat edellytykset ja mahdollisuudet, joista sosiaalisella tasolla otetaan eri syistä käyttöön joitakin viestinnän tapoja. Jatkossa viestintää tarkastellaan materiaalisesta perustasta lähtien. |
|||||||||||||
