Määrällinen tutkimus


Laadullinen tutkimus


Muuta mielenkiintoista


Kirjallisuutta


Etusivu


Palaute

Johdanto

Johdanto

Kun kartoitimme Viestintätieteiden yliopistoverkoston jäsenyksiköiden tarpeita vuonna 2004, kääntyi puhe usein tutkimusmenetelmiin. Metodien runsaus tuntui monesta opettajasta vaikealta hallita, eikä hyviä (netti)oppimateriaalejakaan löytynyt helposti, vaikka hajanaista tietoa sellaisten olemassaolosta toki olikin.

Viestintätieteiden tutkimusmenetelmiä –aihioon on etsitty metodeja käsitteleviä verkko-oppimateriaaleja ja –tekstejä sekä uusinta menetelmäkirjallisuutta. Kirjallisuutta on listattu lähinnä 1990-luvulta lähtien sekä Suomesta että ruotsin- ja englanninkieliseltä alueelta. Muuta mielenkiintoista –linkin alta löytyy enemmän tai vähemmän likeisesti viestinnän tutkimukseen liittyvää, kiinnostavaa aineistoa: tietovarantoja, teoriaakin sekä linkki vapaasti saataviin tieteellisiin verkkolehtiin. Lehtiä on verkossa todella paljon enemmänkin, mutta tilattuihin verkkolehtiin käy suorin tie oman yliopiston kirjaston kautta – sellaisia ovat käyttösopimukset.

Kuten mikään maailmassa, tämäkään aihio ei ole täydellinen. Se on taatusti puutteellinen pelkästään jo ”viestintätieteiden” epäselvän sisällön takia. Kuten luokitukset usein, se voi tehdä kohteilleen väkivaltaa sijoittamalla ne ikään kuin väärien otsikoiden alle – kaikkea ei voi lukea alusta loppuun. Voi olla, että osa työllä ja vaivalla kootuista linkeistä ei enää ensi viikolla johda minnekään. Jos huomaat puutteita, vääryyksiä tai toimimattomia linkkejä, ota yhteys Eija Peltoseen (eija.h.peltonen@uta.fi).

Viestintätieteiden menetelmiä –aihion suunnitteli ja toteutti verkkosuunnittelija Maija Kotimäki ja kirjallisuusviitteiden hakemisesta vastasi fil.yo. Pauliina Kolehmainen.

Toivottavasti linkeistä on iloa ja hyötyä!

9.5.2005 Sanna Kivimäki