|
Tutkimustaidot
Kirjoittaminen
Kirjoittaminen on keskeinen
osa tieteellistä toimintaa - itse asiassa
tieteen tekeminen on kirjoittamista. Tutkija kirjoittaa
paljon erilaisia tekstejä pitkin tutkimusprosessia:
kirjoittamista käytetään miettimisen,
lukemisen, luokittelun ja päättelyn
apuvälineenä sekä loppuvaiheessa
viimeistelyn välineenä (Hirsjärvi
& al 1996). Matti Hyvärinen (2003) on
korostanut kirjoittamista pätevänä
uuden tiedon hankkimisen metodina, vaan toimintaa,
jonka tarkoitus on tuottaa yllätyksiäkin.
Yksi mahdollisuus vähentää
kirjoittamiseen liittyvää tuskaa on
mieltää kirjoittaminen prosessiksi,
jonka tarkoituksena on luonnostella ja kehitellä
tekstiä vähitellen. Esa Väliverrosen
(2003) mielestä on hyödyllistä
jakaa kirjoittaminen kahteen lajiin: itselle kirjoittamiseen
ja muille kirjoittamiseen. Itselle kirjoittamisessa
tärkeää on vapaus tuottaa tekstiä
ilman ennakkosensuuria ja ajatusta mahdollisista
lukijoista. Itselle kirjoittamisen määrää
ei tarvitse säädellä. Toisille
kirjoittaminen on puolestaan kommunikointia, jossa
tähdätään omien ajatusten,
tulosten ja johtopäätösten välittämiseen.
Väliverrosen mukaan
olennaista kirjoitusprosessissa on
1) ideointi ja tavoitteiden
asettaminen
- tarkoituksena kirkastaa sitä, mitä
haluan tällä tekstilläni sanoa
- ideapaperi alentaa kynnystä
- vapaa kirjoitus, mind mapit jne.
2) suunnittelu ja teemojen kehittely
- työsuunnitelma, ajankäytön suunnittelu
- alustava sisällysluettelo
- ideoiden karsiminen
3) kirjoittaminen viestintänä
- kenen kanssa keskustelee, mikä on foorumi
- mahdollisten lukijoiden huomioon ottaminen
- draamalliset jännitteet, esitysjärjestys
- oman äänen miettiminen
4) tuntityö vai urakkatyö
- tuntityön rutiini: tekstiä tuotetaan
joka päivä
- urakkatyön haasteellisuus:
tehdään paljon silloin, kun vire on
hyvä
5) muokkaus ja palautteen
hankkiminen
- muokkauksen petollinen helppous - pätkät
sieltä täältä eivät ole
kokonaisuus
- hiomista tarvitaan aina
- esilukijat hyödyllisiä
- palautetta voi antaa ilman arvostelua
- palautteen vastavuoroisuus
6) viimeistely, tarkistaminen
- onko kysymykseen vastattu
- kappaleiden järjestys
- käsitteiden johdonmukaisuus
- sitaatit
- viitteet, lähdeluettelo
- kirjoitusvirheet,
kielenhuollolliset seikat
Ideapaperiohjeet
(Merja Kinnunen)
Eija Poteri: Viestintätieteellinen
julkaisutoiminta Suomessa - ja vähän
Pohjoismaissakin
http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/opiskelu/P1_lukemisto/Poteri.pdf
Tuumasta tekstiksi. Perusopas
seminaari- ja opinnäytetyön tekijöille.
Tampereen yliopisto, hoitotieteen laitos.
http://www.uta.fi/laitokset/hoito/wwwoppimateriaali/
|