| Modernin
tieteen tunnusmerkkejä
Teoksessaan Johdatus tieteenfilosofiaan
(1980, 13) Ilkka Niiniluoto määrittelee
tieteen seuraavasti:
"Tieteellä tarkoitetaan
toisaalta luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa
koskevien tietojen systemaattista kokonaisuutta
(tieteellisen tutkimuksen tulokset) ja toisaalta
tällaisten tietojen tarkoituksellista ja
järjestelmällistä tavoittelua (tieteellinen
tutkimusprosessi)."
Yleensä, kun puhutaan
tieteestä, tarkoitetaan länsimaisen
tieteen moderneja erityismuotoja, jotka ovat kehittyneet
noin 1600-luvulta lähtien. Tyypillistä
tämän ajan kehitykselle on yhtäältä
tiedekulttuurin vahva jakautuminen luonnontieteisiin
ja ihmistieteisiin, toisaalta eriytyminen kapea-alaisiksi
erityistieteiksi. Toisinaan tieteet ovat eriytyneet
tarkastelemaan samojakin asioita eri näkökannoilta
ja tuottamaan tietoa erilaisia käytännön
tarpeita varten. Filosofi Lauri Mehtosen sanoin,
ensin mainittu tieteen eriytyminen on luonteeltaan
alueloogista ja jälkimmäinen aspektiloogista.
Aspektiloogisuus liittyy tietynlaiseen intentionaalisuuteen
eli suuntautumiseen kohti maailmaa.
Tiede on siis tietämyksen
hankkimista todellisuudesta. Tieteen ja tutkimisen
taustalla on jokin ongelma, kysymys, johon haetaan
vastausta. Kysymyksiin vastaamista varten tieteenalat
ovat kehittäneet erityisiä menetelmiä
ja omia erikoiskieliään. Tieteiden piirtämät
kartat todellisuudesta ovat tietyn kiinnostuksen
ja näkökulman sanelemia.
Länsimaisen käsityksen
mukaan tiedettä on pidetty järjestelmällisenä,
mahdollisimman luotettavan tiedon ja pätevän
ymmärryksen kartuttamisena ympäristömme
ilmiöistä. Tiede pyrkii yleensä
saamaan selville tutkimuskohteensa luonteesta
jotakin olennaista ja yleispätevää,
sellaista joka ei pätisi vain yhdessä
satunnaisessa tapauksessa, vaan johon voisi luottaa
yleisemminkin. Tutkijoilla voi olla mahdollisuus
perehtyä vuosikausiksi ratkomaan tutkimuskysymyksiään,
riippuen siitä, mitä kysymyksiä
milloinkin pidetään pitkän ja perusteellisen
tutkimuksen arvoisina. Tutkijoilla on myös
mahdollisuus perehtyä järjestelmällisesti
siihen mitä tiede on saanut aiheesta selville
aikaisemmin ja minkälaisia käsityksiä
tiedeyhteisön piirissä aiheesta on.
Tutkijan tuleekin perustella näkemyksensä
suhteessa aiemmin tuotettuun tietoon. Tieteiden
keskeinen tehtävä on suhtautua myös
kriittisesti aiempiin tiedon tuottamisen tapoihin
ja kehittää tarvittaessa uusia käsitteitä
ja menetelmiä tavoittamaan sellaisia todellisuuden
ilmiöitä, jotka aiempi tutkimus on jättänyt
käsittelemättä.
Tieteen systemaattisuutta
pohdittaessa on hyvä muistaa, että se,
mitä pidämme "tieteenä"
ja/tai "viestintätieteenä"
on aina aikaan, paikkaan ja inhimillisiin toimijoihin
sidoksissa olevaa toimintaa. Tiede on luonteeltaan
myös inhimillistä ja dialogista, aikalaistoimijoiden
kanssa keskustelevaa. Tiedetoiminta on aina kytköksissä
myös valtaan, taloudellisiin ja poliittisiin
intresseihin. Tiedetietoa tuotetaan sellaisilta
aloilta ja sellaisin kysymyksin, jotka kulloinkin
ovat tiedepoliittisiin linjauksiin sopivia.
Moderni tiedekäsitys
ei ole syntynyt tyhjästä, vaan on pitkän
historiallisen kehityksen tulosta - mutta ei suinkaan
sen päätepiste.
Suomen tieteen tila ja taso.
Katsaus tutkimustoimintaan ja tutkimuksen vaikutuksiin
2000-luvun alussa. Suomen Akatemian julkaisusarja.
http://www.aka.fi/modules/upndown/download_upndownfile.asp?
id=E5CE221BCA4B4188AFC12CBE73D2AC41&itemtype=UPNDOWNFILE
tai sama yleisosan tiivistelmänä:
http://www.aka.fi/modules/upndown/download_upndownfile.asp?
id=44852B41965547678F45F7B0B9136840&itemtype=UPNDOWNFILE
Tiedebarometri 2004. Tutkimus
suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen ja tieteellis-tekniseen
kehitykseen
http://www.sci.fi/~yhdys/tb2/tiedebaro2.htm
Tiede ja yhteiskunta
-työryhmän muistio. Opetusministeriön
työryhmämuistioita ja selvityksiä
2004: 28.
http://www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2004/tr28/tr28.pdf
|
