Tiedekritiikkiä

Humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla 1970-80 -luvuilla tapahtunut ns. konstruktivistinen käänne antoi uudenlaisia eväitä myös tieteenkritiikille. Konstruktivismin periaatteiden mukaisesti huomiota on suunnattu tieteellisen tiedon tapoihin merkityksellistää erilaisia ilmiöitä - tai olla merkityksellistämättä. Maailmassahan on lukuisia ilmiöitä, jotka eivät koskaan päädy tieteelliseen tiedon kohteeksi. Esimerkiksi ranskalainen filosofi Michel Foucault (v.1926-1984) oli kirjoituksissaan kiinnostunut mm. siitä, miten käsityksemme rationaalisuudesta, tiedosta ja järjestä ovat historiallisesti muuttuvia ja miten tiedon luomisen menetelmät, kohteet ja niistä puhumisen tavat vaihtelevat aikakaudesta toiseen.

Modernin ja myöhäismodernin ajan käsitystä tiedosta, tietämisestä ja tieteestä on kritisoitu esimerkiksi siitä, että tieto oletetaan universaaliksi, tietäjästään irralliseksi ja tutkimus empiirisestä maailmasta etäiseksi. Tieteellinen neutraaliuden ihanne voidaan ymmärtää vain yhdeksi näkökulmaksi: neutraaliuteen pyrittäessä sulkeistetaan maailmasta aina jotakin, esimerkiksi aistimukset, tunteet ja ruumiillisuus. Tieteessä rakennetaan ikään kuin henkilökohtainen ei-henkilökohtaisuus, mikä nimetään objektiivisuudeksi. Tiede mainostaa itseään sellaisen todellisuuden esiintuojana, jossa subjektit ja objektit ovat toisistaan selvästi erotettavissa, kirjoittaa esimerkiksi amerikkalainen tieteenfilosofi Evelyn Fox Keller (1988).

Modernia tiedettä on kritisoitu myös siitä, että sitä ei määrää pelkästään loogisen todistelun ja kokeellisen todentamisen vaatimukset, vaan dynamiikka, joka sisältää toisiinsa kietoutuneita tiedollisia, tunnepohjaisia ja yhteiskunnallisia voimia, kuten Fox Keller kirjoittaa. Tieteen sosiologisessa tutkimuksessa onkin hylätty ajatus tieteen neutraaliudesta ja erikoistuttu paikallistamaan tieteen kehityksen yhteiskunnallisia ja poliittisia ehtoja. Herruuden, hallinnan ja alistamisen näkökulmista katsoen 1960- 1970 -lukujen tiedekritiikki oli varsin luokkatietoista; viime vuosikymmeninä tiedekritiikkiä on tullut mm. jälkikolonialistisen ja naistutkimuksen piiristä.