Kaksi kulttuuria: luonnontieteet ja ihmistieteet

Moderniin tiedekäsitykseen sisältyy kaksi toisistaan eroavaa kulttuuria, luonnontieteellinen (science) ja ihmistieteellinen (studies) perinne, joiden luonteita metaforisoidaan usein laatusanoilla "kova" ja "pehmeä". Esimerkiksi edistymisen osoittaminen on helpompaa luonnontieteissä, jonka tutkimuskohde pysyy pääosin samana jatkuvasti. Sitä vastoin kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden tutkimuskohde muuttuu jatkuvasti (myös tieteen tulosten vaikutuksesta), jolloin sitä koskevat selityksetkään eivät aina voi kasautua yhä vankemmaksi tiedon linnoitukseksi.

Luonnontieteet tutkivat luontoa havaintoja tekemällä ja selvittämällä yleisiä lainalaisuuksia (luonnonlait), jotka tutkittavassa todellisuuden osassa vallitsevat. Luonnontieteessä pyritään selittämään kausaalisesti miksi jokin ilmiö tapahtuu; mikä on se ajallisesti edeltävä syy (lat. causa) josta nyt tapahtunut on seuraus. Luonnontieteissä pyritään ulkopuoliseen tarkkailuun, havaitsemaan säännönmukaisuuksia, syy-seuraus -suhteita ja toisiinsa vaikuttavia tekijöitä. Luonnontieteeseen liittyy yleensä kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimusote, jossa havaintoaineisto muunnetaan numeroilla ilmaistavaan muotoon ja näitä lukemia voidaan käsitellä tilastomatemaattisin menetelmin.

Luonnontieteissä noudatetaan ns. hypoteettis-deduktiivista menetelmää, jossa empiirisistä ilmiöistä tehdään systemaattisia havaintoja ja näiden perusteella muodostetaan alustava malli ilmiössä olevista säännönmukaisuuksista. Tämä hypoteesi testataan ja jos se selittää ilmiötä hyvin, se hyväksytään todennetuksi teoriaksi. Jos hypoteesi ei saa kokeissa vahvistusta, se hylätään ja muodostetaan uusi hypoteesi testattavaksi. Jos tieteenalan teoria ei ole vielä kovin kehittynyt, menetelmä on induktiivinen eli yksityiskohdista johdetaan yleistyksiä. Jos taas tieteenalan teoriaperusta on kehittynyt, voidaan menetellä deduktiivisesti eli johtaa yleisistä lainalaisuuksista (teoriasta) erityisiä hypoteeseja testattavaksi. Jos tällainen deduktiivisesti johdettu hypoteesi ei saa empiiristä vahvistusta, voi tulla tarvetta muotoilla teoriaa uudelleen.

Myös kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkittaessa voidaan soveltaa luonnontieteestä peräisin olevia menetelmiä. Nykyään 2000-luvulla luonnontiede ja tekniset tieteet ovat tiedepoliittisesti vahvassa asemassa, niin että näiden tieteiden institutionaaliset käytännöt alkavat olla normeja myös ihmistieteen harjoittajille.

Kulttuuri- ja yhteiskuntatieteissä eli ns. ihmistieteissä tutkimuskohteena on nimen mukaisesti ihminen kulttuurisena ja yhteiskunnallisena olentona. Tutkimuskohteen luonteesta johtuen ihmistieteissä voidaan soveltaa toisenlaisia menetelmiä kuin luonnontieteissä. Ihmisen tekemisiä ei tarvitse eikä voi vain tarkkailla ulkokohtaisesti. Ihmistieteissä kulttuuria yritetään ymmärtää sisältäpäin: mitä on yhteiskunnallinen järjestely nimeltä "vuorovaikutus" ja mitä "dokumentti", mitä ne merkitsevät, mihin niillä pyritään. Ihmistieteilijän ei pidä kuvitella olevansa tutkimusasetelmassa täysin ulkopuolinen tutkimuskohteeseen vaikuttamaton tekijä. Päinvastoin tutkijan, esimerkiksi haastattelijan ilmaantuminen vaikuttaa tutkimuksen kohteisiin ja tämä on otettava huomioon vastauksia tulkittaessa. Tutkija ei koskaan voi olla aivan irrallaan kohteestaan, sillä tutkijan katse on aina myös inhimillisen toimijan katse.

Ihmistieteissä selittäminen voi olla Aristoteleen esittelemää teleologista selittämistä, joka kysyy mitä varten jotakin tapahtui, minkä tavoitteen saavuttamiseksi teko tehtiin. Teleologinen selittäminen voidaan jakaa intentionaaliseen ja funktionaaliseen selittämiseen. Intentionaalisissa selityksissä selvitetään mikä oli toimijan tietoinen motiivi, tavoite, perustelu toiminnalle. Funktionaalisessa selittämisessä ilmiötä selitetään sen mukaan miten se palvelee jonkin systeemin olemassaoloa. Mikä tehtävä esimies-alaisviestinnällä on työyhteisön kiinteyden
kannalta?"

Ihmistieteiden tutkimuskohde muuttuu jatkuvasti ja siinä olevat säännönmukaisuudetkin muuttuvat. Näin luonnontieteelle ominaisten pysyvien lainalaisuuksien löytäminen ei onnistu. Ihminen on sääntöjä toiminnassaan noudattava olento, mutta säännöt voivat nopeasti muuttua tai niitä vastaan voidaan tietoisesti rikkoa.