Objektiivista universalismia?

Filosofi ja semiootikko Charles Peircen (1839-1914) mukaan tieteelle on ominaista objektiivisuus, julkisuus, itsensä korjaavuus (kriittisyys), autonomisuus ja edistyvyys. Tieteelliseen menetelmään kuuluva objektiivisuus tarkoittaa pyrkimystä selvittää tutkimuskohde sellaisena kuin se todella on. Tutkimuskohteen pitäisi saada vapaasti paljastaa oma laatunsa, ilman että tutkija värittää kohteen omien tai vaikkapa tutkimuksen tilaajan mielipiteiden mukaisesti. Tutkimustulosten pitäisi olla samat, riippumatta kuka tutkimuksen on tehnyt. Pyrkimys totuudellisuuteen on tärkeä regulatiivinen eli toimintaa ohjaava periaate, vaikka lopullista totuutta ei koskaan saavutettaisikaan. On myös muistettava, että tieto syntyy kohtaamisessa, jossa tutkija välineineen on yhtenä osapuolena. Näin tutkijaa ei voida sulkeistaa pois tiedosta, vaan hänen osallisuutensa on tiedostettava. Näin erityisesti laadullisissa sosiaalitieteissä, joissa tietoa hankitaan mm. ihmisiä haastattelemalla.

Tieteellisen menetelmän julkisuusperiaate tarkoittaa, että tutkijan on perusteltava väitteensä tiedeyhteisössä, mikäli hän haluaa yhteisön hyväksyvän sen. Tiedeyhteisön pitää olla vapaa kriittisesti arvioimaan todisteita, havaintoja ja päättelyn tapoja. Tieteellisen tiedon ei pitäisi olla salaista ja yksityiseen käyttöön tarkoitettua, vaan yhteisomaisuutta, koska siten sen todenmukaisuus varmimmin taataan. Tieteellisen menetelmän itsekorjaavuus tarkoittaa, että tieteelliset totuudet ovat väliaikaisia ja puutteellisia. Tieteen autonomisuus, itsehallinto, tarkoittaa, että tieteen tulosten arviointi on tiedeyhteisön oma asia, johon tieteen ulkopuoliset ryhmät eivät saa vaikuttaa. Tieteen edistyvyys puolestaan tarkoittaa todellisuutta koskevan kokonaiskuvauksen urakan etenemistä. Tiedetään yhä enemmän ja virheellisiä käsityksiä oikaistaan.

Amerikkalainen Robert Merton (1944-) muotoili nämä modernin (luonnon)tieteen periaatteet hieman toisin sanoin. Hänen mukaan mukaansa tieteen tekemistä pitäisi ohjata universalismi (universalism) kommunismi (communism), pyyteettömyys (disinterestedness) ja järjestelmällinen tai järjestetty epäily (organized skepticism). (Ks. Niiniluoto 2002, 38).

Universalismi tarkoittaa, että väitteiden totuusarvoa on punnittava ennalta-annetuin epäpersoonallisin kriteerein riippumatta siitä kuka väitteen esittää. Suurinkaan guru ei voisi tämän mukaan saada erikoiskohtelua, vaan hänen on alistuttava väitteineen perusteelliseen testaukseen. Kommunismi vastaa Peircen julkisuusperiaatetta ja tarkoittaa tässä, että tieto on saatettava ihmiskunnan yhteiseen käyttöön ja testattavaksi. Niiniluoto huomauttaa, että nykyisin tieto on monesti liikesalaisuus, eikä tule julkisesti testattavaksi ja yleiseksi hyödyksi. Pyyteettömyys tarkoittaisi, että tieteellistä tietoa on etsittävä ja eriteltävä omaa etua, uraa tai arvovaltaa huomioimatta. Viimein järjestelmällinen tai oikeastaan järjestetty epäily tarkoittaa, että mitään väittämää ei hyväksytä ilman muuta, vaan sen oikeellisuutta epäillään systemaattisesti ja koettelun jälkeenkin sitä pidetään vain väliaikaisena, puutteellisena kuvauksena todellisuudesta.

Saksalainen yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas (1929-) on erotellut kolme erilaista tiedonintressiä. Tekninen tiedonintressi ottaa vallitsevan yhteiskunnan annettuna, selittää siinä ilmeneviä lainalaisuuksia ja asettuu palvelemaan kulloisenkin yhteiskunnan toimintaa sekä hallintaa. Hermeneuttinen tiedonintressi pyrkii ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmisten merkityksellistä toimintaa sekä edistämään yhteisymmärryksen syntymistä. Kriittinen tai emansipatorinen tiedonintressi pyrkii kyseenalaistamaan vallitsevan järjestyksen ja etsii emansipaatiota eli vapautusta, pyrkien luomaan parempaa uutta maailmaa.