Tieteen kieli

Suuri osa tieteen valinnoista on kielellisiä valintoja: tieteen tekohan on ennen kaikkea kirjoittamista ja lukemista. Tieteelliseen tekstiin kohdistetut odotukset ovat kulttuurisidonnaisia: esimerkiksi
amerikkalaisperäiset tekstit etenevät tiiviimmin kuin saksalaiset. Tyylit vaihtelevat myös ajallisesti. Minna-Riitta Luukan (2003) mukaan vasta positivismin ihanteen vakiintuessa 1900-alussa tiedekirjoittaminen alkoi tehdä selvää eroa kaunokirjallisuuteen.

Tieteellisen ilmaisutavan ihanteena voidaan pitää hyvän yleiskielen,
hyvän asiatyylin ja oman alan erityiskielen hallintaa (esim. Hirsjärvi et al. 1997). Yleiskieli on valtakunnallista käyttökieltä, kirjakielen normien mukaista käyttökieltä. Hyvään asiatyyliin kuuluvat selvyys, havainnollisuus, tiiviys ja kieliopillisesti korrekti ilmaisu. Erikoiskielet, eli tieteiden erikoiskäsitteet, oppi- ja ammttisanat vaihtelevat aloittain. Tärkeän valinnan tutkija tekee myös päättäessään, kirjoittaako tekstinsä suomeksi vai englanniksi. Vaihtoehtona voi olla myös pohjoismaiselle yleisölle kirjoittaminen jollakin skandinaavisella kielellä.

Petri Ylikoski: Kuinka argumentti voi epäonnistua
http://www.helsinki.fi/%7Epylikosk/opetus/argum.html