|
Viestintätieteellinen mielikuvitus Tieteellisen tekstin tuottamiseen tarvitaan pelisääntöjen tuntemisen lisäksi myös mielikuvitusta, kykyä muotoilla mielekkäitä tutkimuskysymyksiä ja -vastauksiakin. Viestintätieteilijän mielikuvitus voisi olla samankaltaista kuin C. Wright Millsin ajatus sosiologisesta mielikuvituksesta (Mills, suom. 1982). Sosiologisella mielikuvituksella Mills tarkoitti kykyä yhdistellä erilaisia ilmiöitä, kykyä liikkua analyysin eri tasoilla sekä kirjoittaa selkeästi. Viestintätieteellisen mielikuvituksen voisi ajatella sisältävän myös tutkimuskohteensa näkemisen erilaisissa konteksteissa. Anu Koivusen ja Veijo Hietalan toimittamassa teoksessa Kanavat auki! Televisiotutkimuksen lukukirja (1997), esitellään erilaisia teorioita, metodeja ja esimerkkejä siitä, miten monipuolista yhteen viestintävälineeseen, televisioon, liittyvä tutkimus voi olla. Anu Koivusen ja Veijo Hietalan (1997) mukaan television
voi Televisio on 1) instituutio, jonka toimintaa säätelevät
kansalliset ja kansainväliset lait ja asetukset |