|
Valinnat
Määrällinen vai laadullinen?
Yksi keskeinen valinta tutkimuksen teossa on
valinta määrällisen ja
laadullisen tutkimusotteen välillä, vaikka jyrkkä jako
kvantitatiiviseen ja kvalitatiiviseen tutkimukseen onkin viime vuosina
asetettu kyseenalaiseksi. Monet metodiset ratkaisut eivät enää
ole itsestään selvästi luokiteltavissa kummankaan tyypin
edustajaksi tai tutkimuksessa hyödynnetään monenlaisia
lähestymistapoja. (Alasuutari 1999.)
Määrällinen eli kvantitatiivinen tutkimus perustuu aineiston
mitattavissa olevien suhteiden tarkasteluun. Aineistoista rakennetaan
erilaisia muuttujia ja luokituksia mittaamista varten. Kvantitatiivinen
tutkimus hyödyntää suuria aineistoja, edustavia otoksia
ja tilastollisia menetelmiä aineiston analyysissä. Toisinaan
tutkimuksessa käytetään myös koe- ja vertailuryhmiä
sekä testimuuttujia. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa pyritään
suureen
yleistettävyyteen. Tutkijan osuutta tutkimustuloksissa ei yleensä
pidetä kovinkaan merkittävänä. Esimerkiksi jonkin
viestimen käyttäjätutkimuksessa tutkimusaineisto voitaisiin
hankkia strukturoidulla kyselylomakkeella.
Suuri osa viestintätieteellistä tutkimusta on laadullista eli
kvalitatiivista tutkimusta, jossa aineistot ovat usein pieniä määrällisiin
tutkimuksiin verrattuna. Tutkimuksessa pyritään tarkastelemaan
jotakin ilmiötä läheltä, havaitsemaan erilaisia vivahteita
ja erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Tutkijan osuus tehtäviin tulkintoihin
tuodaan usein enemmän tai vähemmän
eksplisiittisesti esiin. Kvalitatiivisesti orientoitunut tutkija voisi
käyttää jonkin viestimen käyttäjätutkimuksessa
aineistonaan esimerkiksi strukturoimatonta käyttäjähaastattelua.
Pertti Alasuutarin (3. uud.p. 1999) mukaan laadullinen tutkimus sisältää
kaksi perusvaihetta: 1) havaintojen pelkistämisen ja 2)
arvoituksen ratkaisemisen. Jaottelu on analyyttinen, sillä käytännössä
vaiheita ei voi pitää toisistaan erillään. Myös
kvalitatiivisesti orientoitunut tutkija pyrkii yleistettävyyteen:
tutkimuksessa pyritään muotoilemaan sääntöjä
ja sääntörakenteita ja tulkitsemaan tuloksia yleistettävällä
tavalla. Tulkintavaiheessa tutkijan tulisi kysyä mitä kerrotaan
-kysymyksen lisäksi miten kerrotaan sekä pyrkiä miksi -kysymysten
avulla itsestäänselvyyksien
taakse. Tässä mielessä tutkimus eroaa olennaisesti selvityksestä,
jossa ei yleensä tulkita, vaan raportoidaan esimerkiksi puolueiden
kannatuksesta.
Miksi kysymyksiä on Alasuutarin mukaan hyvä tehdä
pitkin tutkimuksen
kulkua ja niitä voi pyrkiä tuottamaan esimerkiksi seuraavien
strategioiden avulla:
1) kulttuurien välinen vertailu
2) ristiriita muihin tutkimuksiin
3) suhde julkiseen diskurssiin
4) hiljaisuuksien etsiminen
5) aineiston sisäiset ristiriitaisuudet
6) normien etsiminen
7) analogioiden ja kattokäsitteiden etsiminen
(Alasuutari 1999, 218-230)
Määrällinen
tutkimus
Menetelmäopetuksen valtakunnallinen tietovaranto.
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD, Tampereen yliopisto
http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/intro.html
Verkkokoulu tilastomenetelmiin, Tilastokeskus
http://www.stat.fi/tk/tp/verkkokoulu/
Kvantitatiivinen metodologia verkossa, Helsingin
yliopisto
https://www.edu.helsinki.fi/svy/kvanti/perusteet/index.htm
Maarit Valtari: SPSS-opas
http://www.valt.helsinki.fi/blogs/stat/opas.htm
Laadullinen tutkimus
Retoriikasta etnografiaan. Laadulliset tutkimusmenetelmät
yhteiskuntatieteissä. Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
http://www.valt.helsinki.fi/yleope/kvali/
Pentti Routio: Tuote ja tieto. Tuotteiden tutkimuksen
ja kehittämisen opas. Taideteollinen korkeakoulu
http://www2.uiah.fi/virtu/materiaalit/tuotetiede/100_tutkimusmen.html
QualPage: resources for qualitative research
http://www.qualitativeresearch.uga.edu/QualPage/
Qualitative data processing. UK Data Archive
http://www.qualidata.essex.ac.uk/docs/dataprocess.pdf
Atlas.ti – laadullisen aineiston tietokoneohjelman
kevyet käyttöohjeet. Opetusteknologiakeskus, Joensuun yliopisto
http://optek.joensuu.fi/koulohj/oppimat/atlasti/index.htm
|