|
Tietoa vai informaatiota? Suomen kielessä tiedon ja informaation käsitteet ovat vaikeita määritellä yksiselitteisesti. Arkikielessä tieto ja informaatio merkitsevät melkein samaa: informaatio on neuvontaa ja opastusta, jota jokin viestien lähde meille antaa. Ongelmia syntyy siitä, että teknisiltä aloilta on levinnyt yleiseen käyttöön toisenlainen informaation käsite, jonka mukaan informaatio on minkä tahansa muodon tai järjestyksen siirtämistä (informaatio -sanan pohjana on latinan forma = muoto). Näin mikä tahansa siansaksakin olisi informaatiota. Sekaannusta syntyy myös siitä, että tekninen englanninkielen "information" on suomennettu "tiedoksi", jolloin saadaan yhdyssanoja "tietoverkko", "tietokone", "tietoyhteiskunta". Tieto on käsitteenä syytä varata vaativampaan käyttöön kuin kuvaamaan mitä tahansa siirrettyjä bittijonoja. Tiedon pitäisi kertoa maailmassa vallitsevista asiantiloista ja sen pitäisi myös olla totta ja perusteltua. Tästä vaativammasta tiedon käsitteestä lisää tuonnempana. Informaatiotutkimuksessa on jokseenkin vallitsevana
käsitys, jonka mukaan tieto muodostaa nk. arvoketjun (Value
Chain of Information). Se merkitsee datan jalostumista informaatioksi,
informaation jalostumista edelleen tiedoksi ihmisten käyttöön
ja lopulta viisaudeksi. Mitä sitten on "jalostuminen"?
Se voisi olla kykyä johtaa yksittäisistä havainnoista tai
datan palasista yleisemmin päteviä malleja ja teorioita. Viisaus
voisi olla kykyä arvioida tiedon käyttöä yhteiseksi
hyväksi ja kestävän kehityksen periaattein. Hermeneuttisesti
ajatellen "jalostuminen" olisi tiedon palasen asettumista osaksi
laajempaa tietämyksen kokonaisuutta. Luento 2: tieto ja informaatio Johdatus viestintätieteisiin -oppimateriaali |