Viestintä? Tiede? Viestintätieteet?

Viestintä on yksi keskeinen inhimilliseen elämään ja yhteiskuntaan kuuluva ilmiö. Viestintä on toimintaa, jota harjoitamme jatkuvasti hyvin monissa eri muodoissa. Yhtäältä viestintä on kaikenlaisten merkitsevien ilmausten tuottamista ja välittämistä toisten saataville sekä toisaalta se on näiden ilmausten ymmärtämistä, tulkitsemista. Ilmennämme itseämme kasvonilmeillä, liikkeillä, kehonasennoilla, vaatetuksella, puheella, äänensävyllä, lauluja tekemällä, kirjoittamalla, tekstiviestejä lähettämällä, piirtämällä, maalaamalla, valokuvaamalla, elokuvia ja radio- sekä televisio-ohjelmia tekemällä. Näitä kaikkia ilmauksia myös ymmärrämme ja tulkitsemme. Viestintä yhteydenpitona toisiin ihmisiin toteutuukin vasta kun joku toinen tulkitsee sen mitä yritämme heille viestittää. Viestinnässä on tietysti aina mahdollista, että viestimme tulkitaankin eri tavoin kuin olimme tarkoittaneet - jopa aivan päinvastoin.

Viestintätieteitä voi pitää luotettavan tiedon ja pätevän, syvällisen ymmärryksen kartuttamisena viestintäilmiöistä. On syytä muistaa puhua viestintätieteistä monikossa, sillä eri viestintätieteillä on
erilaisia lähtökohtia ja lähestymistapoja viestinnän ilmiöihin.
Se, millaista tietoa hankitaan, millaisin käsittein, millaisin menetelmin ja minkälaisia aineistoja hyödyntäen tätä tehdään, vaihtelee sekä ajallisesti että paikallisesti. Viestintätieteiden yhteiseksi nimittäjäksi voidaan katsoa kiinnostus viesteihin merkkeinä, tavaroina, artefakteina ja viestintään yksilöllisenä, yhteisöllisenä, yhteiskunnallisena, kulttuurisena, taloudellisena jne. toimintana. Kiinnostus voi kohdistua esimerkiksi yksilö-, yhteisö- tai joukkoviestintään, viestintään tilanteena tai tavarana, kasvokkaisviestintään tai välineen muokkaamaan ja välittämään viestintään. Viestintätieteilijä voi tutkia yksityisiä tai julkisia viestejä, analysoida viestien merkityksiä tai tutkia viestien saavutettavuutta teknologisena kysymyksenä - tässä vain muutamia esimerkkejä.

Esa Väliverrosen (2000) mukaan viestintätieteitä on luonnehdittu mm. torin, tienristeyksen ja tavaratalon metaforilla. Viestintätieteet sijaitsevat ikään kuin ei-kenenkään maalla, humanististen ja yhteiskuntatieteiden välissä. Toisaalta viestintä on niin keskeisesti inhimilliseen elämään kuuluva ilmiö, että myös monet muut ihmistieteet (psykologia, sosiologia, valtiotiede, filosofia, kielitiede, taiteentutkimus, historiantutkimus jne.) käsittelevät tutkimuksissaan viestintää. Viestintää tutkitaan myös luonnontieteissä (biologia) ja teknisissä tieteissä (viestintäteknologia). Viestintätieteet ovat saaneet teoreettisia ja tutkimusmenetelmiä koskevia vaikutteita monelta suunnalta.

Yhtäältä viestintätieteiden tutkimusintressit ovat muuttuneet ja muuttuvat viestinnän ilmiöidenkin moninaistuessa, toisaalta nykytutkimuksen yhtäaikainen kirjo on aiempaa laajempi. Viestintätieteillä on useita lähitieteitä, jotka voi jakaa perinteisesti jakaa kahtia: humanistisiin tieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Humanistisia lähitieteitä ovat mm. elokuvatutkimus ja kirjallisuudentutkimus, yhteiskuntatieteitä mm. sosiologia, psykologia, taloustiede ja politiikan tutkimus. Yhteistä näille kaikille on institutionalisoitu oppiaineen asema suomalaisissa korkeakouluissa. Se, milloin eri oppiaineet ovat vakiintuneet osaksi korkeakoulujärjestelmää, vaihtelee - tiedejärjestelmähän ei ole muuttumaton.

Lue: Esa Väliverronen: Viestinnän tavaratalossa. Havaintoja "postnormaalista" tieteestä. Teoksessa Levo-Henriksson, Ritva & Ampuja, Marko (toim.) Media ja me : juhlakirja professori Pertti Tiihosen 60-vuotispäivän kunniaksi. Helsingin yliopisto, viestinnän laitos, 2000, s. 85-98.
http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/oppimiskeskus/verkkoaineisto/ yht/valiverronen.pdf