Etusivu
Tieto
Tiede
Viestintätieteet
Käytännöt
 
 
 
  VIESTINTÄTIETEET
       
 
 
 
 
 
 
 
   
 
   
 
   Mediatiedettä ja -taidetta

>Viestintätieteet > Mediatiedettä - ja    taidetta

Mediatiedettä ja - taidetta

Oppihistoriallisesti uusimpia suomalaisia viestintätieteitä ovat media-alkuiset oppiaineet. ´Mediaan´ sisältyvät niin analogiset kuin digitaalisetkin viestimet, painettu ja audiovisuaalinen joukkoviestintä, elokuva, televisio, puheviestintä, internet, jne.

Lapin yliopiston mediatieteen yksikössä on voinut opiskella mediakulttuuria, sittemmin mediatiedettä vuodesta 1992 lähtien. Humanistiselta ja kulttuurintutkimukselliselta suunnalta lähtevä opinala sijaitsee taiteiden tiedekunnassa. Rovaniemellä voi opiskella myös esim. graafista suunnittelua. Taiteen ja viestinnän ammattilaisia koulutetaan Lapin yliopiston mediatieteen yksikön lisäksi Taideteollisen korkeakoulussa.

Turun yliopistossa on voinut opiskella mediatutkimusta
http://www.utu.fi/hum/mediatutkimus/ vuodesta 2000 lähtien,
kun elokuva- ja televisiotieteen (per.1991) ja viestinnän (1996)
oppiaineet yhdistettiin. Tutkimuskohteeksi määriteltiin mediakulttuuri (ja
sijaintipaikaksi yhteiskuntatieteiden ja humanistisen tutkimuksen
välimaasto), jota tarkastellaan historiallisena, esteettisenä,
teknologisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä.

Yliopistotasolla media-aineita voi opiskella myös erilaisissa opintokokonaisuuksissa esimerkiksi Tampereen ja Joensuun yliopistoissa. Tampereella mediakulttuuria http://www.uta.fi/viesverk/viestanalyysi/analysoitavat/keskustelu/
haastattelu4.htmon voinut opiskella vuodesta 1991 lähtien. Huomion kohteina ovat ennen muuta eri tavoin välitetyt kuvallis-äänellisen mediakulttuurin muodot, mm. elokuva, televisio, video ja digitaalinen kulttuuri, sekä niiden kontekstit. Joensuun yliopiston Mediakulttuurin keskus http://www.joensuu.fi/suomi on Suomen kielen ja kulttuuritieteiden laitoksen alaisuudessa toimiva ESR-rahoitteinen hanke. Sen erikoisalaa ovat uusmedian sisältöjen ja käytäntöjen tutkimus, alan sisältöasiantuntijoiden koulutus sekä luova sisältötuotanto.

Lue lisää:
Pentti Routio: Taiteellinen tutkimus
http://www2.uiah.fi/projects/metodi/033.htm

Mauri Ylä-Kotola: Media Research: Approaches to Metadesign
http://www.ulapland.fi/home/ttk/peli/romppu/paa8.htm

Hujanen, Taisto: Kaikki tiet vievät - mediatutkimukseen? Tiedotustutkimus 1998 : 3 , 66-71.
http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/oppimiskeskus/ verkkoaineisto/yht/hujanen98.pdf

Taisto Hujanen: Radio- ja TV-tutkimus Suomessa: yleisradiotutkimuksesta radio- ja tv-opin kautta mediatutkimukseen
http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/opiskelu/P1_lukemisto/Hujanen.pdf