|
Sanomalehtioppia, tiedotusoppia,
journalistiikkaa
Suomalaisen modernin tiedotusopin
katsotaan syntyneen 1960-luvulla. Aiemmin opiskeltiin
saksalaisvaikutteista sanomalehtioppia, jonka
opetus alkoi Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa
vuonna 1925. Sanomalehtitutkinnon vaatimukset
suuntautuivat selkeästi yhteiskuntatieteisiin,
sanomalehdistön historiaan ja käytännön
journalismin kirjoihin. Ensimmäinen professuuri
perustettiin vuonna 1947. Amerikkalaisvaikutteinen
tiedotusoppi valtasi alaa 1950-luvulta lähtien.
1960-luvun lopulta 1970-luvun loppupuolelle amerikkalainen
MCR-perinne sai opintovaatimuksissa rinnalleen
neuvostoliittolais-itäsaksalaisen marxismi-leninismin
tradition.
Tiedotustutkimus vakiintui
muutenkin 1970-luvun loppupuolella, esimerkiksi
Tiedotustutkimus-lehti http://www.uta.fi/tiedotustutkimus/
perustettiin vuonna 1978. Tiedotusoppi- ja
viestintä - nimitysten käyttö jakoi
aiemmin tutkijoiden mielipiteitä, mutta sittemmin
oppiaineen nimityksiin on tullut lisää
variantteja. Tampereella opiskellaan tiedotusoppia,
Helsingissä ja Vaasassa viestintää
ja Jyväskylässä journalistiikkaa.
Lue
lisää:
Tarmo Malmberg: Tiedotusoppi historiallisena kulttuuritieteenä.
Tiedotustutkimus 1996:1, 19-38.
http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/oppimiskeskus/verkkoaineisto/
yht/malmberg96.pdf
Terhi Rantanen: Sanomalehtiopista tiedotusoppiin
: miten historia katosi suomalaisesta viestinnän
tutkimuksesta. Tiedotustutkimus 1996 : 1, 40 -
52.
http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/oppimiskeskus/verkkoaineisto/
yht/rantanen.pdf
|